Maltilla ja hyvän maun rajoissa – abeille ja vanhoille alkoholi ei ole juhlien pääasia

Koriste.

Nuorten tiukentuneet alkoholiasenteet ja juhlinnan maltillisuus voivat tulla monelle aikuiselle yllätyksenä. Yhä useampi nuori on raitis eikä alkoholista kieltäytyminen ole kynnyskysymys kaveriporukoissa. Bileissä on tänä päivänä täysin hyväksyttyä olla selvin päin.

– Nykypäivänä ei tarvitse juoda kuuluakseen joukkoon, koska selvin päin olemista ei enää ihmetellä yhtä suuresti kuin aikaisemmin, toteaa tämän vuoden abi Maria Anttila Iitin lukiosta Kymenlaaksosta. 

EHYT ry:n lukion juhlimiskulttuureja koskeva selvitys (2013) kertoo, että penkkareissa juomiseen suhtaudutaan yleensä vanhojen tansseja vapaammin. Iitin lukion abit Maria Anttila ja Markus Houni eivät pidä alkoholinkäyttöä koulun tiloissa ja alueella hyväksyttävänä.

– Kyse on siitä, miten käyttäydytään julkisissa paikoissa – oli sitten täysi-ikäinen tai ei, Anttila toteaa. Abikaveri Houni on samoilla linjoilla, eikä pidä järkevänä abirekassa juomista:  

– Eihän julkisesti muutenkaan pidä törttöillä kännipäissään, Houni toteaa.

Järvenpään lukion vanhat Ella Kinnunen ja Pelle Lindholm tanssivat  vanhemmille, omalle koululleen ja alueen ylä- ja ala-asteille sekä päiväkodeille. Parasta vanhojen tansseissa on heidän mielestään yhdessä tekeminen. Alkoholi ei kuulu juhlaan eikä ”lotraaminen” illanistujaisiin edes jo 18 vuotta täyttäneiden kohdalla. Lindholm on vanhojen tanssien konkari jo viime vuodelta ja muistuttaa, että toisenakin tanssiaamuna pitää olla ”fressinä”.

– Jokaisen on tehtävä parhaansa tanssin suhteen. Vanhat on kaikkien juhla, eikä sitä voi viedä muilta pois sillä, että oma ilta on venähtänyt liian pitkäksi, Lindholm toteaa.

Sekä abit että vanhat haluavat antaa nuoremmille oppilaille juhlasta hyvän muiston ja kipinän odottaa omia juhlia. Lindholm muistelee, että omakin innostus vanhojen tansseihin juontuu monien vuosien takaa. Haastatellut nuoret pitävät vastuunaan toimia esimerkkinä nuoremmille myös alkoholikysymyksissä. Samaa positiivista esimerkkiä nuoret toivovat aikuisilta.

Päihdeaiheiden esille ottaminen kuuluu kouluissa jokaisen aikuisen työhön

EHYT ry:n koulutyön päällikkö Ranja Koski toivoo, että koulujen pelisäännöt päihteistä ja juhlista eivät jää kirjoittamattomaksi säännöksi. 

– Yhteiset pelisäännöt pitää ottaa juhlapäivän kynnyksellä esille ja niitä kannattaa päivittää yhdessä opiskelijoiden kanssa. Juttutuokion avulla voidaan varmistaa, että juhlapäivä ja jatkot sujuvat muistamisen arvoisella tavalla. Jokainen aikuinen koulussa on kasvattaja, mikä pätee myös päihdeasioissa. On tärkeää, että päihdeaiheita ei oleteta yksin terveystiedon opettajan vastuuksi vaan koko koulun henkilökunta on kartalla pelisäännöistä ja toimenpiteistä ja että vastuista on sovittu kirjallisesti, Koski pohtii.

EHYT ry on tuottanut lukioille materiaalia, jolla päihdeaiheinen keskusteluhetki on helppo pitää. Aiheeseen virittävä video, siihen liittyvät keskustelukortit tai vaikkapa pohja koulun omalle päihdesuunnitelmalle tarjoavat selkeän ja innostavan rakenteen keskustelulle.

– Kouluissa kannattaa satsata keskusteluun päihteistä ja yhteisistä pelisäännöistä – juuri niissä keskusteluissa rakennetaan fiksua päihdekulttuuria, Koski päättää.

Tutustu EHYT ry:n lukiomateriaaleihin.

Lisätietoja ja haastateltujen nuorten yhteystiedot:
 
Ranja Koski
 
EHYT ry:n koulutyön päällikkö
 
puh. 050 413 7017