Annuska Dal Maso päälliköksi EHYTin ehkäisevän huumetyön hankkeeseen

Annuska Dal Maso (MA, BA) on valittu Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopsa – Nopean huumetiedon verkosto -hankkeen (2025–2027) päälliköksi 1.4.2025 alkaen. Hankkeessa kerätään ja välitetään tietoa vaarallisten huumausaineiden ilmaantumisesta sekä käytössä tapahtuvista trendimuutoksista Suomessa.
Ajankohtaisen ja varmistetun tiedon avulla huumeita käyttävät ihmiset ja heitä kohtaavat tahot pystyvät varautumaan uhkiin ja muutoksiin. Hankkeessa kerättyä tietoa huumetrendeistä hyödynnetään nuorten huumekokeilujen ehkäisyssä valtakunnallisesti ja paikallisesti. Huumekuolemien ehkäisy on hankkeessa kehitettävän toiminnan pitkän aikavälin päämäärä.
Huumeiden käyttö ja kokeilut sekä niihin liittyvät haitat ovat lisääntyneet Suomessa koko 2000-luvun ajan. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2023 huumausainekuolemia oli 310, joka on 60 enemmän kuin edellisenä vuonna. Erityisen huolestuttavaa on ollut alle 25-vuotiaiden huumekuolemien lisääntyminen.
Nuorten huumekuolemissa Suomi on Euroopan kärkimaita. Huumekuolemista suurin osa on tapaturmaisia myrkytyksiä ja siten myös estettävissä olevia kuolemia. Suomessa on havaittu tarve kehittää tiedonkulkua eri viranomaisten, huumeita käyttäviä ihmisiä kohtaavien toimijoiden sekä huumeita käyttävien ihmisten välillä.
”Annuska Dal Maso on kokenut ja rohkea kehittäjä, jolla on laajaa kokemusta kohtaavasta huumetyöstä ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa työskentelystä. Hän tuo mukanaan osaamisen, näkemyksen ja rohkeuden kehittää huumekuolemien ehkäisyä entistä vaikuttavammaksi. Annuskan työtä ohjaa vahva arvopohja, pitkäjänteisyys ja periksiantamattomuus”, toteaa Ehkäisevän päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.
Dal Maso työskennellyt aiemmin muun muassa A-klinikkasäätiön kohtaavan työn päällikkönä ja Lastensuojelun keskusliitossa sisällöntuottajana. Nopsa-hanke toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahalla.
”Suomen huumekuolematilanne, erityisesti nuorten osalta, korostaa ennaltaehkäisevän työn tärkeyttä. Monialainen yhteistyö parantaa turvallisuutta ja pelastaa ihmishenkiä. Odotan innolla työskentelyä EHYTin uudessa hankkeessa, jotta voimme jatkossa reagoida nykyistä nopeammin muuttuviin huumetrendeihin ja tarjota oikea-aikaista tukea käyttäjille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille”, sanoo hankkeen päällikkönä aloittava Annuska Dal Maso.
Lisätietoja:
Juha Mikkonen, toiminnanjohtaja, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, juha.mikkonen@ehyt.fi, p. 050 527 4780