Uudet nikotiinituotteet uhkana tulevien sukupolvien terveydelle
Tupakka sisältää tervaa, häkää ja nikotiinia. Näin meille opetettiin aikanaan jo peruskoulussa. Tuolloin terva toi lapsen mieleeni mustan ja tahmean mönjän, jota isoisäni siveli puuveneen pintaan. Tuoksu oli huumaava. Häkä oli jotain näkymätöntä, johon saattoi tukehtua. Nikotiinin puolestaan kerrottiin aiheuttavan riippuvuutta. Tupakointi ei ollut 80- ja 90-luvuilla elävän lapsen silmissä mitenkään harvinainen näky – päinvastoin: tupakka kärysi monen nuoren ja aikuisen huulilla sekä katukuvassa, että televisiossa.
Tänä päivänä maailma on monin tavoin erilainen kuin omassa lapsuudessani. Tupakoinnin hohdokkuus on haalistunut ja tupakointi on vähentynyt runsaasti myös suomalaisessa katukuvassa. Siitä huolimatta tupakka- ja nikotiinituotteet ovat edelleen keskeisimpiä kansaterveysongelmien aiheuttajia.
Saatavillamme on valtava määrä tietoa siitä, miten elää terveellisesti ja ehkäistä sairauksia omilla valinnoillamme. Samaan aikaan elinympäristössämme on myös uusia tuotteita, jotka uhkaavat terveyttämme. Perinteisen poltettavan tupakan rinnalle on tullut laaja valikoima erilaisia uusia tapoja annostella nikotiinia.
Moni vape päältä kaunis
Länsimaissa tupakka- ja nikotiiniteollisuus markkinoi savuttomia ja tupakattomia tuotteita lähes haitattomina tuotteina tupakoinnin tilalle. Tämä on harhaanjohtavaa, sillä lupauksistaan huolimatta teollisuus ei ole lopettanut savukkeiden valmistusta ja markkinointia. Uudet tuotteet ovat tulleet tupakoinnin rinnalle – eivät korvaamaan sitä.
Esimerkiksi sähkösavukkeisiin eli vapeen liitetyt mainoslauseet käytön turvallisuudesta herkullisine makuineen, tuoksuineen ja positiivisia mielikuvia luovine pakkauksineen eivät muuta sitä tosiasiaa, että niiden sisältämä nikotiini on myrkyllistä. Nikotiinista tiedetään tänä päivänä tutkimusten ansiosta jo paljon enemmän kuin muutama vuosikymmen takaperin, jolloin nikotiinin haitat keskittyivät riippuvuuteen.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että nikotiinin käyttöön liittyy runsaasti sekä akuutteja että pitkäaikaisia haittoja. Valitettavasti monet haitoista ovat erityisen haitallisia juuri nuoren kehittyvälle elimistölle, erityisesti aivoille ja hermostolle. Kuitenkin nikotiini on yhdistetty myös moniin hitaammin kehittyviin sairauksiin, kuten syöpiin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen. Sikiöaikainen altistuminen nikotiinille haittaa monin eri tavoin syntymättömän lapsen kehitystä ja terveyttä.
Nuorten nikotiiniriippuvuuden ehkäisemiseksi tarvitaan fiksuja päätöksiä
On hyvä muistaa, että kauniista korulauseista huolimatta tupakka- ja nikotiiniteollisuuden tavoite ei ole väestön terveyden edistämisessä, vaan voiton maksimoinnissa. Silloin jokainen vapen tai nikotiinipussien kautta nikotiiniriippuvuuden kehittänyt nuori on uusi voittoa tuottava asiakas. Mitä nuorempana nikotiinin käyttö opitaan, sitä enemmän rahaa virtaa nikotiiniteollisuuden kirstuun.
Nuorten vapen käyttö on lisääntynyt vauhdilla maailmanlaajuisesti ja täyttää monissa maissa epidemian kriteerit. Suomessa puhutaan vapeilmiöstä ja samaan aikaan nikotiinipussien käyttö lisääntyy. Vaaditaan yhteistä ponnistelua ja valistunutta päätöksentekoa, jotta voimme estää ilmiön kasvun epidemiaksi Suomessa.