Seksikkäitä väärinkäsityksiä ja rahapelejä
Voisin lyödä vaikka vetoa, että tänäkin iltana monessa suomalaiskodissa muhinoidaan urakalla, koska perhettä halutaan täydentää vielä yhdellä jäsenellä ja seuraavan ajatellaan olevan se viimeinen, joka täydentää tavoitellun sarjan. Moni perhe toivoo saavansa sekä tyttöjä että poikia. Lapsilukua ei lyödä lukkoon etukäteen, vaan jatketaan yrittämistä, kunnes on vähintään yksi kumpaakin – tai luovutetaan pitkällisen yrittämisen jälkeen.
Älkää ymmärtäkö väärin, kannatan sekä muhinointia että syntyvyyden lisäämistä. Tarkoitan vain, että kumppani saattaa näyttää tavallista haluttavammalta, koska on päässyt syntymään inhimillinen väärinkäsitys tavoiteltavan lopputuloksen todennäköisyydestä.
Eräskin perhe oli päättänyt rajata lapsilukunsa neljään. Neljännen pojan syntymän jälkeen he kuitenkin päättivät yrittää vielä tyttöä. Samoin kävi viidennen, kuudennen ja seitsemännen pojan jälkeen. Parin odottaessa kahdeksatta lastaan jopa lääkäri vakuutteli heille, että seitsemän pojan jälkeen on tultava tytär lähes sadan prosentin varmuudella. Kahdeksaskin oli poika.
Pariskunta kirjoitti lehden kysy ja vastaa –palstalle, koska ei voinut uskoa tapahtuneen olevan mahdollista. Vaikka se voi tuntua uskomattomalta, asia menee kuten arpapelissä: kahdeksan poikaa peräjälkeen on harvinainen suora, mutta seitsemännen pojan syntymän jälkeen kahdeksas on poika noin 50 % varmuudella.
Mikä mekanismi sitten tuottaisi parempaa todennäköisyyttä X-kromosomin sisältävän sukusolun valikoitumiseen hedelmöityksen hetkellä? Munasolu ei tiettävästi osaa valikoida, mitä kromosomia kantavan siittiön kanssa se lyö hynttyyt yhteen. Samoin kivesten voi olettaa olevan täysin tietämättömiä siitä, että Y-kromosomia kantavien siittiöiden tuotantoa pitäisi hillitä, koska on X-kromosomin vuoro tulla valituksi perheeseen.
Paikasta munasolussa kilpailee arviolta 40 miljoonaa siittiötä kerralla. Syntymäsi on ollut varsinainen lottovoitto tässä arvonnassa, sillä lottorivikin arvotaan vain 18,7 miljoonan mahdollisen joukosta. Lotolla ja kromosomeilla on sekin yhteistä, että molemmissa arvonnat ovat toisistaan erillisiä tapahtumia, joten edelliset tulokset eivät vaikuta seuraaviin. Ihmisen ajattelu kuitenkin toimii siten, että lottonumeroita valittaessa vältetään viime viikon numeroita, koska nyt ajatellaan olevan muiden vuoro.
Tutkimusten mukaan kolme vaikuttaisi olevan maaginen luku, jonka jälkeen ihminen alkaa odottaa vaihtelua. Kolme poikaa, kolme klaavaa, kolme suurta korttia tuplauksessa. Odotus on, että lyhyellä aikavälillä noin 50/50 jakautuvat tapahtumat vaihtelevat samassa suhteessa. Jo kolmen pojan jälkeen odotetaan viimeistään tyttöä tasapainottamaan tilannetta. Ryppäät ovat kuitenkin yleisiä satunnaisissa tapahtumasarjoissa. Ne saavat ihmiset usein hylkäämään satunnaisuuden ja etsimään selitystä tapahtuneelle.
Tämä ajattelutapa on syvällä ihmisen toiminnan sisäisessä logiikassa. Vauvantekohommien lisäksi ajattelutavan vaikutuksia on tutkittu muun muassa urheilujoukkueiden pelistrategioiden perusteluihin ja väärien teorioiden syntymiseen siitä, kuinka moni hevosenpotku johtaa kuolemaan Preussin armeijassa.
Ajatustapa liittyy läheisesti myös siihen, miksi rahapelit tuottavat niin paljon rahaa. Sitä kutsutaan pelurin virhepäätelmäksi. On vaikea vastustaa kiusausta ajatella, että vielä joku päivä on minun lottorivini vuoro.
Kokeile, vaikuttavatko väärinkäsitykset sinuun rahapeleissä tekemällä pelitesti.
Lähde: Falk, Ruma 2016. Many faces of the gambler’s fallacy – Subjective randomness and its diverse manifestations.