Opiskelijatapahtumien järjestäminen korona-aikana
Opiskelijatapahtumien järjestäminen koronaepidemian aikana on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Ylioppilas- ja opiskelijakunnat ovat antaneet toimijoilleen hyviä ohjeita turvalliseen tapahtumanjärjestämiseen.
Vastuu tapahtumien järjestämisessä voi tarkoittaa monen asian huomioimista, mutta vuonna 2020 huomio kiinnittyy siihen ajankohtaisimpaan eli tartuntariskien vähentämiseen tapahtumissa. Tilanne on erittäin haastava, kun vaakakupissa painavat monenkirjavat opiskelijaperinteet ja se kaikkein tärkein: toisiin tutustuminen ja yhteisöllisen ilmapiirin rakentaminen vs. ihmisten terveyden turvaaminen. Monet ovat joko peruneet kaikki tapahtumansa tai siirtäneet niitä eteenpäin. Jo keväällä näimme monia etänä järjestettyjä tapahtumia, joihin osallistuttiin kotoa käsin.
Nyt niin sanotun kisaväsymyksen ollessa suhteellisen korkea monet opiskelijajärjestöt ovat silti käärineet hihansa ja huomioivat turvallisuuden etänä ja ulkona toteutetuissa tapahtumissa. KUPLA kiittää opiskelijajärjestöjä vastuullisista tapahtumista ja erityisesti tapahtumanjärjestämiseen liittyvistä turvallisuusohjeista. Alla muutamia linkkejä hyvistä ohjeista ja keinoista huomioida turvallisuus tapahtumissa.
Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Metka ohjeistaa selkeästi opiskelijayhteisössä järjestettävistä tapahtumista niin osallistujan kuin järjestäjän näkökulmasta. KUPLA haluaa kiittää erityisesti päihteiden huomioimisesta ohjeistuksessa: “Tapahtumassa ja sen markkinoinnissa ei tule kannustaa osallistujia alkoholin käyttöön. Päihtyminen lisää riskikäytöstä”. Lisätietoa riskikäytöstä. Opiskelijakunta Metkan tapahtumaohje.
Suomen opiskelijakuntien kattojärjestö SAMOK on koonnut lyhytohjeet opiskelijakuntien ja -järjestöjen tapahtumajärjestäjille. SAMOK:n tapahtumaohjeistus.
Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumanjärjestämisen pelisäännöt on luotu ennen pandemia-aikaa ja sopivat pelisäännöiksi niin etä- kuin livetapahtumiinkin. VYY:n tapahtumanjärjestämisen pelisäännöt.
Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:ssä on koottu napakat ja selkeät ohjeet järjestöjen tapahtumajärjestämiseen ja opiskelijoille osallistumiseen korona-aikana. TYY:n ohjeistus tapahtumista järjestöille ja opiskelijoille.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ISYY on koonnut opiskelijoilleen kattavan tietopaketin koronatoimenpiteisiin liittyen. ISYY:n päivittyvä koronainfo.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKOn sivuilta löydät esimerkkejä siitä miten tartuntojen ehkäisyä koskevat suositukset voi huomioida erilaisissa tapahtumissa. JAMKOn tapahtumien erityisjärjestelyt.
Teksti on julkaistu alun perin KUPLA – opiskelijat päihdekulttuurin uudistajina -hankkeen blogissa