#Mitätehtäis – pohdintaa ystävyydestä
KUPLA-hanke piti helmikuussa viiden päivän mittaisen #kaverikupla -viestintäkampanjan (10.-14.2.2020). Kampanjassa halusimme nostaa teemaksi ystävyyden, koska sosiaaliset suhteet ovat tärkeä osa opiskelijamaailmaa. Jokainen opiskelija ansaitsee vertaistukea opintojen ohelle eikä kenenkään tulisi jäädä yksin. Näin syntyi ajatus #kaverikuplasta, jossa keskityimme ystävänpäivän ympärillä pohtimaan ystävyyttä korkeakoulussa eri näkökulmien kautta.
Tässä blogitekstissä haluamme syventyä kampanjan postausten aiheisiin vielä uudestaan ja koittaa antaa yhä konkreettisempia vinkkejä ystävyyden ja yhteisöllisyyden tukemiseksi sekä yksinäisyyden ehkäisemiseksi korkeakoulumaailmassa. Kaikki kampanjan postaukset löytyvät Instagramista ja Facebookista hashtagilla #kaverikupla.
Helmikuisen kampanjan aikana monen arki oli vielä kovin erilaista. Siksi haluamme tässä tekstissä pohtia ystävyyden ja opiskelukavereiden merkitystä myös sosiaalisen etäisyyden aikana.
Miksi ystävyys on tärkeää?
Puhuimme kampanjan aikana ystävästä hengenpelastajana. Tällä tarkoitimme sitä, että ystävä on suojaava tekijä esimerkiksi mielenterveyden häiriöitä ja päihteiden käytön haittoja vastaan. Terveellinen ja vuorovaikutteinen ystävyys lisää elämään asioita, jotka tukevat mielenterveyttä ja edistää mielen hyvinvointia.
Ystävän ja kavereiden tuki voivat näkyä opiskelijan arjessa esimerkiksi seuraavilla tavoilla: Ystävä voi piristää huonona päivänä sekä auttaa näkemään asioita positiivisemmassa valossa. Ystävä voi auttaa löytämään ratkaisuja hankaliin tilanteisiin, kun itse ei siihen kykene. Kavereiden kanssa voi tuntua turvallisemmalta lähteä mukaan uusiin jännittäviin juttuihin, kuten opiskelijatapahtumiin.
Hyvä ystävä ja turvallinen kaveriporukka ei painosta tekemään asioita, jotka eivät tunnu hyvältä, vaan kunnioittavat sinun rajojasi.
Ystävyyttä voi onneksi ylläpitää myös etäisyyden aikana: soittakaa videopuhelu, viestitelkää aktiivisesti ja kokeilkaa vaikka jotain uutta nettipeliä yhdessä. Aloittakaa lukemaan jotain kirjaa samaan aikaan tai katsomaan uutta televisiosarjaa. Löytyisikö joku podcast, joka kiinnostaa teitä molempia ja voisitte näin jutella siitä yhdessä? On mukavaa voida keskustella välillä jostain muustakin yhteisestä puheenaiheesta, kuin koronasta.
Mitä ystävyydelle tapahtuu opiskelun jälkeen?
Saman henkiset opiskelukaverit, joiden seurassa viihtyy, kannattaa pyrkiä säilyttämään, vaikka ”yhteinen aikakausi” loppuisikin. Ystävyys saattaa vaatia joskus työtä, jotta sen ylläpitäminen onnistuu opintojen päätyttyäkin. Pidä mielessä, että jos ystävyytenne antaa enemmän kuin ottaa ja haluat säilyttää henkilön elämässäsi, kannattaa siihen todennäköisesti panostaa.
Ystävyyssuhteilla ei ole vain kahta vaihtoehtoa – eli joko pitää ystävyyttä aktiivisesti yllä tai menettää ystävä – vaan jokaisella ystävyydellä on oman näköinen polkunsa. Ystäviä voi nähdä silloin tällöin kun ehtii asettamatta sille liikaa paineita.
Vanhan ystävyyden voi myös herättää henkiin vuosienkin erossaolon jälkeen.
Etenkin silloin kun ystävykset eivät asu lähekkäin tai törmää luonnostaan eri yhteyksissä, voi suhteen ylläpitäminen tuottaa haasteita. Tämän tiedostaminen on tärkeää siksi, ettet vaadi itseltäsi liikaa. Jos yrittää väkisin pitää yllä monia ystävyyssuhteita, jotka vaativat paljon työtä pysyäkseen osana elämää, voi ystävyyksistä tulla taakka ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. On myös ok, että tietyt ihmiset kuuluvat elämääsi vain jonkin aikaa ja voit muistella heitä lämmöllä myös etääntymisen jälkeen. Ystävyyden kokemuksen arvo ei vähene, vaikka se ei pysyisikään samanlaisena osana arkea läpi elämän. Ystävistä vai muuttua ajan myötä kavereita, ja kavereista taas voi tulla yllättäen ystäviä.
Etäily voi auttaa ystävyyssuhteiden uudelleen elvyttämisessä! Nyt voisi olla loistava tilaisuus luoda nostalginen WhatsApp –ryhmäkeskustelu vanhojen opiskelukavereiden kanssa. Jakakaa kuvia opiskelijatapahtumista joissa olitte yhdessä, kysykää miten kaikilla menee ja sopikaa tapaaminen videoiden välityksellä – nyt kun ei ole väliä, missä päin maailmaa olette! Voitte järjestää yhteisen illallisen etänä ja näin madaltaa kynnystä yhteisen tapaamisen järjestämiselle, kun se ei ole paikkasidonnaista.
Yksinäisyys korkeakoulussa
Kampanjan aikana halusimme nostaa esille myös tärkeän aiheen ystävyyteen liittyen, ystävättömyyden ja yksinäisyyden kokemukset korkeakouluissa. Suomalaisissa korkeakouluissa yksinäisyys on yleistä; tutkitusti 40% opiskelijoista kokee usein tai ajoittain olevansa yksin ja 15% opiskelijoista on kokenut hylätyksi tulemisen tunteita. Noin 22 % korkeakouluopiskelijoista kokee, ettei kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään, kuten vuosikurssiin tai opiskeluryhmään (Opiskelijabarometri 2014 ja Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016). Koemme, että näin merkittävä yksinäisyyden kokemus opiskelijoiden keskuudessa on huomioitava entistä enemmän korkeakouluyhteisöjen toimesta.
Yhteisöllisyys on pieniä tekoja, joita jokainen voi pyrkiä tekemään omalta osaltaan. Kaikkien kanssa ei tarvitse olla sydänystäviä. Tuutorin ei kuulu olla uuden opiskelijan ainoa kaveri, korkeakoulun henkilökunnalla on opiskelijoista huolehtimisen lisäksi monta muuta työtehtävää, eikä tapahtuman järjestäjä ehdi juttelemaan kaikkien osallistujien kanssa. Voit kuitenkin tehdä osasi auttaaksesi kanssaopiskelijoita tuntemaan olonsa tervetulleeksi ja nähdyksi, ilman että se vaatii sinulta supervoimia.
Vinkkejä yksinäisyyden torjumiseen
Tuutori: Kun kohtaat opiskelijan kampuksella tai tapahtumassa, joka vaikuttaa yksinäiseltä, kysy hänen kuulumisiaan. Keskity kuuntelemaan ja kohtaamaan hänet rauhassa. Koita vinkata tulevista tapahtumista, joihin voisi olla helppo osallistua yksinkin tai tarjoudu menemään tapahtumaan yhtä matkaa ja esittelemään hänet toisille opiskelijoille. Jos opiskelija tuo esiin huolia tai haasteita elämäänsä liittyen jotka haittaavat hänen opiskelukykyä, auta häntä ohjaamalla hänet jonnekin, josta saada tarvittavaa apua.
Tapahtuman järjestäjä: Haastakaa tiiminne suunnittelemaan tapahtuma, jonne olisi mahdollisimman helppo tulla yksin ja joka olisi mahdollisimman saavutettava kaikille. Kuvailkaa tapahtuman esittelyssä hyvin selkeästi mitä ohjelma tulee pitämään sisällään, jotta osallistuja tietää mitä paikan päällä tapahtuu. Suunnitelkaa aktiviteetteja, jonka kautta ihmiset voisivat irtaantua vakioporukastaan ja tutustua uusiin tyyppeihin – esimerkiksi speed dating uusien opiskelijakavereitten etsimiseen, kilpailu, jossa joukkueet arvotaan, poikkitieteellinen tietovisa… Voitte tehdä yhteistyötä myös tuutoreiden kanssa ja pyytää heidät mukaan tapahtumaan varmistamaan, että kaikille löytyy joukkuekavereita.
Henkilökunta:Vaihtele opiskelijoiden ryhmiä/työpareja keskenään ja puhu ääneen siitä, miten tärkeää on olla mukaanottava ja huomioida opiskelukaverit. Puhu yksinäisyydestä ja vinkkaa esim. tuutoreille, jos huomaat jonkun jäävän yksin. Jos sinulla herää huoli opiskelijasta, ota asia rohkeasti puheeksi hänen kanssaan ja ohjaa hänet oikeiden palvelujen pariin.
Ystävystyminen korkeakoulussa
Jos kaipaat uusia ystäviä, niitäkin voi onneksi löytää netin välityksellä ja nyt on erityisen hyvä ajankohta kokeilla nettiystävyyttä! Kuten helmikuun kampanjassa, haluamme myös nyt muistuttaa Jodelin olemassaolosta. Nettiyhteisöistä löytyy usein myös negatiivista ilmapiiriä, joten suosittelemme näitä Jodelin positiivisessa hengessä luotuja kanavia uusien kavereiden löytämiseksi: Helsinki/Kuopio/Seinäjoki/Joensuu/Hämeenlinna: @kaveriseuraa, Tampere: @kaverideitti, Turku: @kaveriavailla, Jyväskylä: @uusiaystäviä sekä Lappeenranta: @kaverikanava.
Puhumme KUPLA-hankkeessa myös usein siitä, että opiskelijan kannattaa rohkeasti osallistua opiskelijayhteisönsä eri tapahtumiin tai koittaa löytää harrastusporukka omien mielenkiintojen parista. Joskus saattaa viedä aikaa, ennen kuin löytää ne itsensä kaltaiset tyypit, mutta kun vihdoin kohtaa ihmisiä joiden parissa viihtyy, on se kaiken vaivan arvoista. Voisiko tuutori auttaa sinua löytämään oman porukan tai voisitko pyytää tapahtumien järjestäjiä tekemään jonkun sinua kiinnostavan tapahtuman? Etäily on myös luonut uusia tapoja tapahtumien järjestämiselle, ja mikä parasta, etätapahtumat ovat usein saavutettavampia kuin tavalliset tapahtumat. Hyppää siis rohkeasti mukaan opiskelijajärjestösi järjestämiin etätapahtumiin.
Jos kaipaat vielä lisää vinkkejä, katso tämä Kalenterikarjun video “10 vinkkiä ystävystymiseen aikuisena”
Ole ystävä itsellesi
Nostimme #kaverikupla -kampanjan aikana esille myös itsensä ystävänä olemista. Samaa teemaa on nostettu esiin tämän vuoden Opiskelijoiden mielenterveyspäivä -kampanjassa Nyyti ry:n sivuilla vaparin Paula Takkisen blogitekstissä “Muistat ystävää, mutta muistatko olla ystävä itsellesi?”
KUPLAn vinkkejä siihen, miten olla konkreettisesti ystävä itsellesi jo tänään:
Kehu itseäsi, niistä pienemmistäkin onnistumisista, äläkä ole niin ankara.
Hymyile itsellesi.
Vietä laatuaikaa itsesi kanssa – katso lempileffaa/sarjaa, rentoudu, kokkaa itsellesi hyvää ruokaa, suunnittele vapaapäivä niin, että se sisältää sinun lempitekemisiäsi.
Kerro mihin olet tyytyväinen itsessäsi ja kirjoita ne asiat ylös. Täydennä listaa ajan myötä.
Kysy itseltäsi “Mitä kuuluu” ja pysähdy oikeasti hetkeksi miettimään mitä sinulle juuri nyt kuuluu ja tarvitsetko juuri nyt jotain voidaksesi hyvin.
Kirjaa ylös asioita, jotka auttavat sinua palautumaan. Mitkä ovat sinun palautumisen keinot päivittäin (riittävä uni, tauot, juttelu läheisten kanssa), entä viikottain (vapaapäivät, harrastukset, sopiva tasapaino työn ja vapaan välillä)?
Ystävyystaidot – huoli puheeksi ystävälle
Saatat opiskelujen aikana huomata, että joku opiskelukavereistasi vaikuttaa uupuneemmalta tai hiljaisemmalta kun yleensä. Ehkä huomaat ryhmätehtävän tai tuutoripalaverin yhteydessä, että jollekin kasaantuu paljon työtehtäviä ja hän alkaa vaikuttaa stressaantuneelta, vaikka kohteliaasti ottaakin tehtäviä vastaan. Tai huomaat, että kaverin päihteiden käyttö ei usein pysy opiskelijatapahtumissa hallinnassa, vaan homma lähtee käsistä. Saatat aistia toisesta jotakin, mikä saa sinut huolestumaan.
Ole hyvä ystävä ja ota huoli rohkeasti puheeksi. Sinun ei pidä toimia terapeuttina tai koittaa ratkoa asiaa toisen puolesta, vaan tärkeintä on ottaa puheeksi. Voit kysyä asiaa häneltä suoraan tai hetken jutustelun jälkeen. Kaikki tavat ovat yhtä hyviä. Aloita keskustelu esimerkiksi seuraavasti:
- Kuinka voit? Miten jaksat?
- Vaikutat väsyneeltä.
- Vaikutat siltä, että sulla on huolia.
- Mä olen huolissani susta.
- Miltä susta tuntuu?
- Selvitetäänkö yhdessä mistä voisi saada apua?
Tärkeintä on kuunnella ja antaa toiselle tunne, että hän on tullut kuulluksi. Mitä enemmän kuuntelet ja annat toiselle tilaa kertoa, sen parempi.
Se, että kysyt ja kuuntelet, riittää. Kysyminen on välittämistä.
Opiskelijoiden mielenterveyspäivän 23.4.2020 teemana oli ystävyys
Nyyti ry:n koordinoima Opiskelijoiden mielenterveyspäivä järjestettiin jälleen tänä keväänä ja tämän vuoden teemana oli ystävyys. Päivää vietettiin torstaina 23.4. ja sen ympärillä kampanjoitiin somessa kahden viikon ajan 14. – 24.4.2020. Tarkoituksena oli herättää keskustelua opiskelijoiden mielenterveydestä sekä kutsua kaikki mukaan toimimaan etänä mielen hyvinvoinnin puolesta. Ensi vuonna päivää vietetään jälleen 22.4.2021. Lue lisää Nyytin sivuilta.
LÄHTEITÄ:
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus (KOTT) 2016
Otus sr: Opiskelijabarometri 2014
Mieli ry ja ystävyystaidot
Mieli ry ja itsemyötätunto
Nyyti ry ja Opiskelijoiden mielenterveyspäivä
Nyyti ry:n blogi teksti ole ystävä itsellesi, kirjoittanut Paula Takkinen
Kalenterikarju: 10 vinkkiä ystävystymiseen aikuisena
THL ja Mielen hyvinvoinnin edistäminen oppilaitoksissa
Kirjoitus on julkaistu alun perin KUPLA – opiskelijat päihdekulttuurin uudistajina -hankkeen blogissa