Kuntouttavaa se on haittojen vähentäminenkin

20 vuotta aikaisemmin, huhtikuussa 1997, julkaistiin sosiaali- ja terveysministeriön asettaman huumausainepoliittisen toimikunnan ehdotus uudeksi kansalliseksi huumausaineohjelmaksi.  Jo silloin käänteentekevänä pidetyssä ohjelmassa ehdotettiin ”sellaisten toimintamallien tutkimista ja käyttöönottamista, jotka ehkäisevät tartuntatautien leviämistä ja ongelmakäyttäjien kiinnittymistä palvelujärjestelmään”.  Näin soitettiin suomalaisen haittojen vähentämisen politiikan ja siihen perustuvan työn alkutahdit.

Taustalla oli maamme muuttunut huumausainetilanne, jossa oli viranomaisten mukaan uusia huolestuttavia piirteitä. Markkinoille oli tullut kovia huumausaineita, kuten heroiini, jonka suonensisäinen käyttö oli lisääntynyt etenkin nuorilla. Tämän lisäksi oli viitteitä vaarallisten tartuntatautien, HIV:n ja C-hepatiitin, yleistymisestä varsinkin kaikkein huono-osaisimpien käyttäjien piirissä. 1990-luvun rakenteellisten muutosten, kuten taloudellisen laman ja sen mukanaan tuomien sosiaalisten tukiverkkojen heikkenemisen ja työttömyyden, katsottiin pahentavan tilannetta.

Pian ohjelman julkaisemisen jälkeen moni näistä huolista realisoitui. Vuonna 1998 HIV-epidemia levisi ongelmakäyttäjien keskuudessa ja myös heroiinin aiheuttamat yliannostuskuolemat lisääntyivät lyhyessä ajassa. Jälkikäteen on katsottu, että ongelmiin tartuttiin varsinkin huumeita käyttävien hoidon kehittämisen kohdalla liian myöhään, mikä pahensi tilannetta ja johti myöhemmin erilaisiin nopeasti tehtyihin kompromisseihin hoitojärjestelmässä.

Esimerkiksi tartuntatauteja ehkäisevää ruiskujen ja neulojen vaihtoa sekä siihen liittyvää terveys- ja sosiaalineuvontaa ryhdyttiin vakiinnuttamaan vasta pahimpien haittojen ilmaannuttua. Huumetyötä vaivasi myös pitkään pahaenteinen stigma ”käsien ylös nostamisesta”, mikä vaikutti työntekijöiden mukaan työn saamaan arvostukseen kunnissa.

Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, haittojen vähentäminen on vakiintunut osaksi suomalaista huumausainepolitiikkaa, jonka järjestämisestä säädetään lain ja asetuksin. Politiikalla on ollut kiistatta myönteisiä vaikutuksia kansanterveyteen. Haittojen vähentämisen myötä on esille nostettu myös muita tärkeitä kysymyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi huumeidenkäyttäjien asemaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä.

Silti haittojen vähentäminen mielletään edelleen jollakin tapaa vähäpätöisemmäksi tavaksi järjestää palveluja kuin esimerkiksi kuntoutus.

EPT -verkostoon kuuluvien kokemusasiantuntijoiden mukaan esimerkiksi haittoja vähentävä korvaushoito, joka tuli Suomessa mahdolliseksi asetusmuutoksen myötä vuonna 2008, saatetaan nähdä jollakin tapaa huonommaksi hoitomuodoksi kuin kuntouttava korvaushoito. Tätä mieltä voi olla jopa hoitotyön ammattilainen.

Haittoja vähentävässä hoidossa olevat kuvaavat ”joutuneensa” siihen ja pahimmillaan hoito koetaan jonkinlaiseksi kuntouttavan hoidon epäonnistumisesta seuranneeksi rangaistukseksi. Hoitoa on myös kritisoitu liukuhihnamaiseksi lääkkeen jakeluksi ja siitä on katsottu puuttuvan usein riittävä psykososiaalinen tuki.

Sama arvostuksen puute liittyy ajoittain myös ruiskujen ja neulojen vaihtoon ja siihen liittyvään terveysneuvontaan, jonka toteuttamista ei haittojen vähentämiseen perehtyneiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten mielestä useinkaan mietitä kunnissa riittävästi. Maakunnissa ja alueilla on myös selkeitä eroja. Joissakin kunnissa palvelut ovat minimaalisia ja huonosti saavutettavissa tai niitä ei ole ollenkaan. Isommissa kunnissa palveluja on kyllä periaatteessa saatavilla, mutta huolena ovat esimerkiksi niiden laatu ja liian suuret asiakasmäärät.  

Vastakohtana negatiivisille mielikuville Päihdepäivien seminaarissa haluttiin nostaa esille haittojen vähentävän työn vahvuuksia huumeita käyttäville ihmiselle suunnattuna palvelumuotona, jotka ovat osittain vielä huonosti ymmärrettyjä.  Seuraavien seminaarissa esillä olleiden periaatteiden ja toimintatapojen toivoisi näkyvän ja kuuluvan entistä paremmin, kun politiikkaa kehitetään tulevaisuudessa, ja niistä voi ammentaa myös muiden palvelujen kehittämiseen:

1.       Kiinteä yhteys asiakkaiden arkeen

Haittoja vähentävissä palveluissa käydään lähes päivittäin ja asiakkaiden on helppo tulla niihin. Tämä auttaa luottamuksellisen ja läheisen suhteen muodostumista työntekijän ja asiakkaan välille. Työskentely arjessa mahdollistaa myös nopean reagoinnin, jos asiakkaan tilanteessa tapahtuu muutoksia. Myös muutokset huumeiden käyttökulttuureissa on mahdollista huomata nopeasti.  Anne Ovaska Tampereen seudulla toimivasta Völjy-hankkeesta puhui työlle ominaisesta takiaisperiaatteesta, jonka avulla työntekijä pyrkii tiiviisti seuraamaan asiakkaansa tilannetta ja pitämään hänet kiinni arjen rutiineissa edes jollain tapaa.

2.       Tosiasioiden tunnustaminen ja moralisoimattomuus

Haittoja vähentävässä työssä ei tarvitse salata omaa huumeidenkäyttöä tai muitakaan, usein arveluttaviksi, luokiteltuja asioita.  Seminaarissa kävi ilmi, että salaaminen saatetaan kokea esimerkiksi rangaistusten pelossa välttämättömäksi yhä monissa muissa palveluissa, mikä vaikeuttaa asiakassuhteen muodostamista . Realismi edesauttaa muun muassa ongelmien tunnistamista ja tätä kautta oikeanlaisen avun saamista. Joskus kyseessä ovat elämän ja kuoleman kysymykset, kuten esimerkiksi yliannostustilanteiden oikeanlaisessa ehkäisyssä.

3.       Asiakas-työntekijä -suhteen uudelleen ajatteleminen

Seminaarin loppupaneelissa todettiin, että päihdehuollossa korostetaan usein puheiden tasolla osallisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta käytännöt muodostuvat siitä huolimatta monesti kontrollipitoisiksi. Tämä ristiriita puuttui osallistujien mukaan haittojen vähentämisestä.  Sami Henttonen Lumme ry:stä kertoi oman kuntoutumisensa lähteneen käyntiin vasta haittoja vähentävässä korvaushoidossa. Hän kuvasi itseään auktoriteettikammoisena, jolle kuntouttavan hoidon tiukat kriteerit ja säännöt eivät olleet sopineet. Haittoja vähentävä hoito, jossa vapautta ja joustoa oli enemmän, oli antanut sen sijaan tunteen oman elämän hallinnasta ja siitä, että häntä arvostetaan. Paneelissa korostettiinkin asiakkaiden tarpeiden ja persoonallisuuden tunnistamisen tärkeyttä ja sopivan työskentelymuodon löytämistä yhdessä asiakkaan kanssa.  Myös työntekijöiden sitoutumisen tärkeyttä haittoja vähentävään työtapaan korostettiin. Kuten Helena Syväranta OSIS -hankkeesta kiteytti: heidän tulee  jaksaa uskoa asiakkaaseen, vaikka tämä itse ei aina niin tekisikään.