Hyvinvointivaltion murros
Päihde- ja riippuvuusongelmien lähteet ovat yhä moninaisempia, samoin ihmisten elämäntilanteet. Vaikuttaa siltä, että vahvan yhteiskuntapoliittisen sääntelyn taakse on entistä vaikeampi muodostaa riittävää poliittista tahtotilaa.
Käytössä olevat ratkaisut hajautuvat laajaksi joukoksi pienempiä interventioita, joiden vaikutuksia on vaikea kokonaisvaltaisesti kohdentaa.
Olisi helppo syyttää tilanteesta lyhytnäköisiä poliitikkoja ja osaamattomia virkamiehiä näiden kyvyttömyydestä rakentaa kokonaisvaltaisia ja määrätietoisia ratkaisuja. Kyse on paljon laajemmasta yhteiskunnallisesta murroksesta. Olemme kulkeneet loppuun teollisten kansallisvaltioiden aikakauden. Tapamme etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin nojaa kuitenkin pitkälti tuon ajan instituutioihin ja tapaan hallita muutosta. Ympärillä maailma ja ihmisten arkea raamittavat sosiaaliset ja aineelliset olot ovat jo muuttuneet toisenlaisiksi. Digitaalinen kommunikaatio, globaali kulttuuri, avoin talous ja kaikkialle levittäytyvä kulutusyhteiskunta ovat näitä arkemme ympäristöjä määrittäviä tuttuja ilmiöitä.
Monella tapaa olemme vastaavassa tilanteessa kuin teollisen yhteiskunnan syntyessä 1800-luvulla. Silloinkin nopea teknologinen kehitys mursi ihmisten entiset elämänpiirit ja sai aikaan laajan joukon yhteiskunnallisia ongelmia tehtaiden vaarallisista työoloista lapsityövoiman käyttöön, nopeasti kasvavien kaupunkien terveys- ja saasteongelmiin ja teknologisen murroksen aiheuttamaan perinteisten käsityöammattien katoamiseen (unohtamatta myöskään brittiläisten teollisuuskaupunkien ginin kulutuksen nopeaa kasvua). Meni vuosikymmeniä ennen kuin näihin ongelmiin löydettiin riittävän laaja-alaiset ratkaisut. Sosiaaliturva, oppivelvollisuus, sosiaalinen asuntotuotanto, kaupunkisuunnittelu ja päihdepolitiikka ovat kaikki syntyneet reaktioina teollisen ajan murrokseen. Kukin niistä sai alkunsa paikallisena kokeiluna tai yhteiskunnallisena liikkeinä mutta kasvoivat vähitellen koko yhteiskunnan kattaviksi instituutioiksi.
Olemme nyt samassa tilanteessa. Emme osaa kuvitella uusia ratkaisuja, koska uusi aikakausi on meille vielä vieras. Ihmisten elinpiirit ja sosiaalisuuden muodot ovat muutoksessa. Uusien yhteiskunnallisten ilmiöiden syy–seuraussuhteet ovat vielä epäselviä. Käsillä olisi monia uusia välineitä ongelmien ratkaisuun, kuten vaikkapa ihmisten terveyskäyttäytymiseen liittyvä massa-data, pelillistäminen tai monet uudet vertaistuen muodot. Emme kuitenkaan osaa välttämättä hyödyntää niitä vielä tehokkaasti.
Vähitellen niistä syntyy uusia sosiaalisia innovaatioita, jotka jalostuvat edelleen seuraavan aikakauden tehokkaiksi, ongelmia koko yhteiskunnan tasolla ratkoviksi instituutioiksi.
Onko meidän siis vain odotettava, että aika ja ratkaisut kypsyvät ja purtava samalla hammasta aikamme ongelmien kärjistyessä? Ei. Murrosta seuraavaan aikaan voidaan kiihdyttää. Se edellyttää, että uskallamme puhua murroksesta ja ehkä myöntää, että pelkästään vanhoilla keinoilla emme pääse riittävän pitkälle. Siksi on jatkuvasti kokeiltava uusia ratkaisuja ja etsittävä tapoja skaalata niitä. Silti on uskaltauduttava esittämään myös rohkeita, jopa epärealistisia visioita toivottavasta tulevaisuudesta ja annettava niiden ohjata kokeiluja läpi murroksen.
Kolumni on julkaistu aiemmin EHYT Teema -lehdessä 13, jonka aiheena on eriarvoisuus.
