Uusi tupakkalaki – vapauden, vastuun ja velvollisuuden rajanvetoa

Tupakka- ja sähkösavuketeollisuus tuo jatkuvasti markkinoille uusia entistä houkuttelevampia nikotiinittomia tuotteita. On energia- ja karkkinuuskaa, oikeaa savuketta muistuttavaa purukumia, karkinmakuista sähkövesipiippua ja lukuisia muita tuotteita, joiden olemassaolosta suurin osa lasten vanhemmista ei ole koskaan kuullutkaan. Nykyinen tupakkalakimme määrittelee nämä tuotteet tupakan vastikkeiksi tai tupakkajäljitelmiksi, joiden myyntiä alaikäisille laki ei tällä hetkellä rajoita. Käytännössä vastuu päätöksestä – onko tuotteiden myynti eettistä vai ei – on tähän asti siirretty myyjän harteille.

EU:n tupakkatuotedirektiivin myötä tupakkalakiamme ollaan vihdoin uudistamassa. Uuden lain on määrä astua voimaan toukokuussa 2016. Nyt jos koskaan meillä on erinomainen mahdollisuus puuttua moniin lapsia koskettaviin epäkohtiin, joita nykyisessä tupakkalaissamme ei huomioida.
Vanhempien ja muiden kasvattajien helpotukseksi uudessa lakiluonnoksessa esitetään, että tupakan vastikkeita tulisi koskemaan sekä esilläpitokielto että 18 vuoden myynti-ikäraja. Huolta saattaa kuitenkin herättää se, että mikäli esityksen ehdotukset toteutuvat, tulisi Suomessa myyntiin uusi nikotiinituote, sähkösavukkeissa käytettävä nikotiinineste. Viimeisimpien tilastojen valossa jopa neljäsosa 16-vuotiaista pojista on kokeillut sähkösavukkeita ja 14-vuotiaistakin 16 %. Puolet sähkösavukkeita kokeilleista nuorista oli käyttänyt nimenomaan nikotiinipitoisia nesteitä. Reilu kymmenesosa ei puolestaan tiennyt, mitä neste oli sisältänyt. (Nuorten terveystapatutkimus 2015)

 Sähkösavukkeet ovatkin kätevä tapa koukuttaa uudet sukupolvet nikotiiniin, kun tupakointi vähenee. Karkinmakuiset sähkösavukenesteet houkuttelevat erityisesti nuoria käyttäjiä ja tekevät käytön aloittamisesta helpompaa. Myös sähkösavukelaitteita on saatavilla joka lähtöön Hello Kitty -kuosista alkaen. ”Emme suuntaa tuotteita lapsille”, sanovat tuotteiden valmistajat ilmeisen puhtaalla omallatunnolla. Sekä sähkösavukelaitteille että nikotiininesteille ehdotetaan lakiluonnoksessa onneksi yhtä tiukkoja rajoituksia kuin tupakkatuotteille.

Yksi epäkohta, johon uudessa lakiluonnoksessa ei kuitenkaan oteta kantaa lainkaan, liittyy autossa polttamiseen lasten läsnä ollessa. Tutkimusten mukaan auton ikkunan auki pitäminen ei riitä suojelemaan lasta myrkylliselle savulle altistumiselta. Altistuminen tupakansavulle lisää lasten riskiä sairastua toistuviin hengitystietulehduksiin, allergiseen nuhaan sekä astmaan. Englanti ja Wales tekivät juuri eettisesti ja poliittisesti vastuullisen päätöksen kieltämällä tupakoinnin yksityisautoissa alaikäisten läsnä ollessa. Niin kauan kuin Suomi ei saa lakiin vastaavaa pykälää, on selvää, että toimimme YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vastaisesti. Sopimuksen mukaan lapsilla on ”oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta”. Tätä oikeutta olemme sitoutuneet edistämään.

Kun asia joitakin vuosia sitten oli esillä perustuslakivaliokunnassa, perusteltiin kielteistä päätöstä edistää asiaa sillä, että se rajoittaisi liikaa yksilönvapautta. Meneekö yksilönvapaus siis lastensuojelun edelle? Ei ainakaan suomalaisen enemmistön mukaan, sillä suurin osa meistä – 84% – kieltäisi tupakoinnin yksityisautoissa alaikäisten läsnä ollessa (TNS Gallup 2013).

Yksilönvapaus-kortti on helppo vetää esiin tilanteessa kuin tilanteessa, varsinkin silloin kuin puhutaan uusista rajoituksista. Vapauden kääntöpuolet, vastuu ja velvollisuus, tuppaavat sen sijaan usein unohtumaan. Näiden välillä on silti jokaisen meistä tasapainoiltava – niin vanhempina, aikuisina, kansalaisina kuin päättäjinäkin.  

(Julkaistu alunperin 13.10.2015)