Mount Alkoholilain huippu lähestyy
Ne, jotka ovat liittyneet retkikuntaan, ovat huomanneet, että matkaan on sisältynyt paljon tunteita ja jopa harhaanjohtavaa tietoa. Matkaan on mahtunut liuta oppaita, vuorikiipeilyn asiantuntijoita, joita on välillä kuunneltu ja toisinaan ei. Joukossa on aina niitä, jotka kokevat pääsevänsä turvallisesti perille ilman oppaan neuvoja, edeten oman harkintansa mukaan.
Matkalla on myös niitä, jotka haluavat kapinoida rajoituksia vastaan. He haluaisivat vapautta, koska matkanteko sujuu omalla kohdalla niin hyvin ja siksi olisi mukavampi edetä oman mielen mukaan.
He kokevat, että polkua voidaan vaihtaa siitä huolimatta, se voi vaikeuttaa toisten matkantekoa jopa dramaattisesti. Polun vaihto voi tarkoittaa myös vakavia seurauksia. Toisaalta ryhmässä on myös niitä, jotka haluavat saada kaikki vuoren huipulle turvallisesti ja myös sieltä alas. Heitä vähän myös arveluttaa etenkin hallitsemattomat riskit. He olisivat valmiita tinkimään eduistaan yhteisen hyvän nimissä. Me yhdessä, kuuluu tunnussana. Ja sitten on niitä, jotka empivät. Miten tässä nyt oikein pitäisi jatkaa. Kirjo on yhtä laaja kuin kiipeilijäjoukko.
Kukaan tuskin väittää, että yhdenkään vuoren huipulle kipuaminen olisi riskitöntä. Mahdollisista yllättävistä olosuhteista täytyy selvitä myös sen jälkeen, kun ollaan jo huipulla. Siksi Mount Alkoholilain huipun saavuttaminen on ollut niin vaikeaa.
Suuri yleisö ei seuraa järin kiinnostuneena retkikunnan vaellusta. Monelle asia on yhdentekevää. Osa on kyllästynyt asiasta uutisointiin ja toivoo, että matka jo vihdoin päättyisi. Kävi miten kävi.
Jos kaikki menee hyvin, Mount Alkoholilain huipulle päästään jo pian. Huipulla äänestetään alkoholilain kokonaisuudistuksesta. Merkittävin kysymys on se, saako kaupasta 4,7 prosentin vahvuista juomaa vai sittenkin 5,5 prosenttista. Me luotamme siihen, että retkikuntaan kuuluvat kansanedustajat tekevät punnittuja päätöksiä.
Alkoholilain uudistuksessa pätee vuorikiipeilyn perussäännöt:
- Mieti aina turvallisuutta – niin omaasi kuin muiden
- Kunnioita vallitsevaa ilmastoa
- Hyödynnä köysiä
- Pidä pää kylmänä
- Opas on asiantuntijasi
- Älä aiheuta lumivyöryä