Haittojen vähentäminen edellyttää näkemistä
Toisen ihmisen näkemiseen – aidosti ja ennakkoluulottomasti – siihen ovat lopulta kulminoituneet kaikki työurani merkityksellisimmät ja tärkeimmät roolit. Olen saanut tehdä työtä monenlaisten ihmisten kanssa, monenlaisissa paikoissa. Lontoossa jalkautuessani jenginuorten pariin opin, miten pelko, toivo ja lojaliteetti voivat elää samassa katukulmassa. Piilaakson San Josessa kohtasin asunnottomia, joiden elämä oli jäänyt teknologiakehityksen ja unelmien jalkoihin. Sos-lapsikylissä, niin Suomessa kuin Intiassa, sain nähdä, miten tärkeää on olla rinnalla kulkija silloin, kun muu maailma hylkää ja miten pienestä lopulta ilo ja kiitollisuus voi muodostua.
Yhteistä kaikille näille kokemuksille on ollut se, että ihmiset tulevat näkyviksi usein vasta silloin, kun heillä ei ole paljon jäljellä: ei tukiverkkoa, ei kotia, ei toivoa. Olen ollut tilanteissa, joissa oikea-aikainen tuki, inhimillinen kohtaaminen ja nopea tieto ovat ratkaisseet enemmän kuin yksikään lomake tai byrokraattinen järjestelmä.
Tällä hetkellä työskentelen EHYTin valtakunnallisessa NOPSA-hankkeessa, jossa rakennetaan nopean huumetiedon jakamiseen keskittyvä verkkopalvelu ja toimintamalli. Nopeasti saatu tieto auttaa sekä huumeita käyttäviä ihmisiä että heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia tunnistamaan riskejä ja reagoimaan muuttuviin tilanteisiin.
Puhutaan paljon siitä, miten palvelujärjestelmät ovat sirpaleisia eikä tieto niiden välillä kulje. Se on totta. Mutta vielä huolestuttavampaa on, miten ihminen voi kadota näiden sirpaleiden väliin. Erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa elävät ovat usein järjestelmän näkymättömissä – tai vielä pahempaa, näkyvissä mutta silti ohitettuja.
Kohtaaminen ei ole resurssikysymys. Se on tahtotila. Se tarkoittaa, että olemme valmiita katsomaan toista silmiin silloinkin, kun hänen elämänsä ei mahdu mukaviin narratiiveihin. Sen ymmärtämistä, että tieto on arvokasta vasta silloin, kun se tavoittaa oikean ihmisen oikealla hetkellä. Se tarkoittaa, että pysähdymme jakamaan tietoa ja kuulemaan mitä muut meille kertovat. Se tarkoittaa hiljaistenkin signaalien lukemista.
Työni perustuu vahvasti haittojen vähentämiselle. Pyrkimykselle varmistaa, että ihmisellä on saatavilla apua ja oikeus ihmisarvoon, huolimatta siitä, että hänellä on päihderiippuvuus. Haittojen vähentäminen ei ole vain toimintatapa – se on arvo. Se kertoo siitä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Yhteiskunnassa, jossa ketään ei arvoteta sen mukaan, missä kohtaa polkua hän on, vaan sen mukaan, että jokaisella on oikeus päästä eteenpäin.
NOPSA ei yksin ratkaise järjestelmän ongelmia. Mutta se rakentaa siltoja, avaa väyliä ja muistuttaa meitä siitä, että joskus suurin muutos syntyy pienistä, nopeista teoista. Tieto ei ole vain dataa – se on ihmisarvon työkalu.
Tätä työtä teen, koska uskon siihen, että jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi, ei kiireessä ohitetuksi. Että jokaisella on oikeus tukeen silloin, kun sitä tarvitsee – ei vasta sitten, kun on liian myöhäistä.
Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kompassi-lehden numerossa 2/2025.
