Elokolo-kohtaamispaikka pitää kävijän kiinni arjessa
Kallion Elokolon oven avaa kymmenet ihmiset päivittäin. Kohtaamispaikka on auki vuoden jokaisena päivänä. Kävijöistä liki puolet on eläkeläisnaisia ja -miehiä. ”On tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on", kuvaa vakikävijä paikan merkitystä.
Viime vuonna Elokolo-kohtaamispaikkojen ovi kävi tiuhempaan kuin aiemmin. Se viestii siitä, että Elokoloille on tarvetta. Hallituksen leikkaukset ovat näkyneet Elokolon käyntimäärien kasvuna, ja tahti kiihtyi loppu vuotta kohti.
Helsingin Kallion Elokolon toiminnanohjaaja Mika Mikkonen kertoo, miten esimerkiksi Kalliossa kävi edellisvuoden jouluaattona 52 ihmistä. Vuoden 2025 määrä oli jo 101.
”1990-luvun talouslaman aikana leikattiin juustohöylällä, nyt moottorisahalla. Lisäksi väestö ikääntyy ja paha tauti nimeltä yksinäisyys on lisääntynyt. Tällaisille Elokoloille ja muille vastaaville palveluille on kasvava tarve.”
Kallion Elokolon oven avaa kymmenet ihmiset päivittäin. Kohtaamispaikka on auki vuoden jokaisena päivänä. Kävijöistä liki puolet on eläkeläisnaisia ja -miehiä. Joukossa on myös pitkäaikaistyöttömiä ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia.
Mika Mikkonen on Kallion Elokolon ainoa vakituinen työntekijä. Paikan pyörittämiseen osallistuu lisäksi joukko vapaaehtoisia opiskelijoita, työharjoittelijoita, kieltenopiskelijoita ja palkkatuettuja henkilöitä. Elokoloilla on myös työllistävä vaikutus.
Se on tärkeää erityisesti, kun työttömyys on lisääntynyt.
Biljardi ja sanomalehdet houkuttimina
Olavi ”Olli” Kokko löysi Elokolon vajaat kymmenen vuotta sitten tutun taiteilijan suosituksesta. Olli Kokko tuumi vaimonsa kanssa, että molemmilla on hyvä olla yhteisten menojen lisäksi myös omat harrastuksensa. Käynnit tihenivät miehen jäätyä neljä vuotta sitten leskeksi. Elokolossa käy kaikenlaisia ihmisiä, myös koulutettua väkeä insinööreistä tuomareihin. Ennen eläkkeelle jäämistään Kokko toimi autoalalla.
”Täällä käy ihan tavallisia ihmisiä, kuten minä. Tykkään pelata biljardia kivan, muutaman hengen samantasoisen peliporukan kanssa. Luen myös lehdet päivittäin”, Olavi Kokko kertoo.
Elokolosta saa maksuttoman aamupuuron. Tiistaisin kokkaillaan lounas yhdessä ja torstaisin irtoaa lautasellinen hernekeittoa eurolla.
Kahvia ja pientä purtavaa saa omakustannushintaan. Paikalla käy myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia puhumassa eri teemoista.
Elokolossa saa osallistua tai olla rauhassa
Kävijöiden käytössä on kaksi tietokonetta ja tarvittaessa saa digitukea. Sitä Olavi Kokko ei tarvitse, sillä kun oma läppäri sanoi sopimuksensa irti, Kokko siirtyi kokonaan älypuhelimen käyttöön.
Tunnelma Elokolossa on välitön ja Kokko kertoo arvostavansa sitä, että ihmiset saavat olla Elokolossa mitä haluavat, osallistua toimintaan tai olla osallistumatta.
”On tärkeää tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.”
Elokolo-kohtaamispaikkoja koskevan kyselyn 2025 mukaan Elokoloilla on merkittävä rooli hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden tukemisessa. Kyselyyn vastanneista 73 % kokee kohtaamispaikan vähentäneen yksinäisyyden tunnetta ja 71 % kertoo hyvinvointinsa lisääntyneen Elokolossa käymisen myötä. 85 % vastaajista kokee, että Elokoloon saa tulla omana itsenään, ja 80 % kokee tulevansa huomioiduksi ja arvostetuksi.
Lue lisää:
Elokolo-kohtaamispaikat
“Tuntui kuin olisin tuntenut Annikan aina” –Ystävyys syntyi Elokolon arjessa
11.02.2026
”Haluan antaa ennemmin kuin saada”
16.06.2020
Lahjoita
Katso myös
Vakuutusyhtiö Turva lahjoittaa 19 500 euroa EHYT ry:n auttavalle puhelimelle
03.12.2025
Valtaosa vanhemmista huolissaan nuorten digilaitteiden käytöstä
20.11.2025