Huumeita liikenteessä -kampanja kannustaa vanhempia keskustelemaan nuorten kanssa

Piirroskuva nuorisoporukasta, kuvassa lukee Huumeita liikenteessä.

EHYTin Huumeita liikenteessä -kampanjan tarkoituksena on rohkaista vanhempia keskustelemaan nuorensa kanssa siitä, miten huumeet vaikuttavat liikenneturvallisuuteen. Tutustu kampanjaan EHYTin sosiaalisen median kanavilla Facebookissa ja Instagramissa 24.–28. toukokuuta!

Kampanja kannustaa nuorten kasvattajia ottamaan huumeet ja liikenneturvallisuuden rohkeasti puheeksi nuoren kanssa ja antaa myös vinkkejä keskusteluun. Vanhemmille ja huoltajille suunnattu kampanja pyrkii kiinnittämään huomiota erityisesti nuorten kuljettajien liikennekäyttäytymiseen.

“Teeman ottaminen puheeksi on mahdollista ja ennen kaikkea tärkeää. Tällä tavoin on mahdollista vaikuttaa nuoren käyttäytymiseen ja ehkäistä ongelmia ja onnettomuuksia”, sanoo EHYTin asiantuntija Kim Kannussaari.

Vuonna 2020 huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneita jäi kiinni ensimmäistä kertaa Suomen historiassa yhtä paljon kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneita. Nuorten riski joutua liikenneonnettomuuteen johtuu vähäisestä ajokokemuksesta ja nuoresta iästä. Nuorille aikuisille eniten ongelmia liikenteessä aiheuttavat alkoholi ja muut huumeet, suuret ajonopeudet ja turvavyön käyttämättömyys. Eniten nuoria kuolee henkilöauton kuljettajina ja matkustajina. Tieliikenteen rattijuopumustapauksissa kuolleista ja loukkaantuneista neljä kymmenestä on nuoria.

“Vanhemmilla ei ole välttämättä tietoa siitä, miten huumeet vaikuttavat nuoren autonkuljettajan, pyöräilijän ja sähköpotkulautailijan toimintakykyyn liikenteessä. Tai miten sinä vanhempana voisit asiaa käsitellä nuoren kanssa ja samalla tukea hänen turvallista ja vastuullista liikennekäyttäytymistä? ” Kannussaari pohtii.

Huumeita liikenteessä -kampanja 24.–28. toukokuuta EHYTin Facebookissa ja Instagramissa #HuumeitaLiikenteessä. Lisätietoja: Anne Mikkola p. 044 055 9920 tai anne.mikkola@ehyt.fi

Miten keskustella nuoren kanssa huumeista, lue vinkkimme! 

Liikenneturvan sivuilta löydät tietoa nuorista ja liikenteestä.

Poliisin tietoja nuorista, huumeista ja puheeksiotosta.

THL:n raportti Suomen huumetilanteesta.

Tutustu EHYTin ja Liikenneturvan toukokuussa 2021 pidettyyn seminaariin liikenneturvallisuudesta ja miten sitä voitaisiin lisätä.