Ehdota Vuoden vapaaehtoista!
Kuva: Marja Väänänen / EHYT ry
EHYT haluaa poikkeusajan jatkuessakin tuoda esiin vapaaehtoistensa tekemää tärkeää työtä. Kerro, ketä me voisimme tänä vuonna muistaa Vuoden vapaaehtoinen -tunnustuksella.
Myönnämme neljä alueellista tunnustusta Etelä-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomeen. Palkittavan vapaaehtoisen pitää toimia EHYTin jäsenyhdistyksessä tai olla muuten EHYTin vapaaehtoinen, mutta muita kriteerejä ei ole. Perustele ehdotuksessasi vapaamuotoisesti, miksi juuri tämä henkilö pitäisi valita Vuoden vapaaehtoiseksi.
Alueellisten tunnustusten lisäksi palkitsemme Vuoden Elokolo-vapaaehtoisen. Tunnustukset jaetaan Verkkofoorumissa 12.10.2021.
Ehdota verkkolomakkeella Vuoden vapaaehtoista tai Elokolo-vapaaehtoista. Tee ehdotuksesi elokuun loppuun mennessä, kiitos!
Katso myös
Uutiset
“Tuntui kuin olisin tuntenut Annikan aina” –Ystävyys syntyi Elokolon arjessa
11.02.2026
Uutiset
Elokolot vahvistavat hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä – käyntimäärät ja palaute kertovat toiminnan tarpeellisuudesta
21.01.2026
Uutiset