Auta asunnotonta – lahjoita lapaset

Lahjoita lapaset -kampanjakuva.

Keräys järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin keräykseen saapui noin 3000 lapas- ja villasukkaparia, kaulaliinaa ja pipoa.  Osallistujia on tänä vuonna huomattavasti enemmän ja keräyspisteitäkin on yli tuplamäärä.

”Innostus on ollut suurta ja yhteydenottoja keräyksen tiimoilta on tullut paljon. Suomessa on noin 7500 asunnotonta ja olisikin hienoa, jos saisimme tänä vuonna kerättyä kaikille lapaset tai villasukat”, sanoo EHYTin kampanjakoordinaattori Marjo Rinne.

Lahjoituksia on tullut kaikenikäisiltä niin maaseudulta kuin kaupungeistakin. Valtaosa osallistujista on naispuolisia käsityöharrastajia, mutta lahjoituksia tulee myös henkilöiltä, jotka eivät tee itse käsitöitä. 

”En osaa tehdä käsitöitä, mutta olen jakanut tietoa keräyksestä tutuilleni somessa ja kasvotusten. Lahjoitin myös muutamat itsellä käyttämättömäksi jääneet lapaset.  Haluan nostaa asunnottomuus-ongelmaa esiin ja auttaa”, kertoo Kristian Helsingistä. 

Auttamisen lisäksi monet kertovat osallistumisensa syyksi sen, että kun tulee muutenkin tehtyä paljon käsitöitä, niin nyt niille on tärkeä kohde. Lappeenrantalainen himoneuloja Henna Jokio osallistuu kampanjaan niin neulomalla, bloggaamalla aiheesta Lankahelvetti  -blogissaan  kuin pyörittämällä lahjoitusten keräyspistettä.

”Halusin osallistua, koska asia on tärkeä. Miulla on paljon seuraajia blogissani ja joukossa on varmasti myös kampanjasta kiinnostuneita, jonka vuoksi jaoin tietoa siellä.” 

Kampanja sai alkunsa siitä, kun pohdittiin, miten asunnottomuusasioita voisi nostaa keskusteluun ja samalla tarjota ihmisille konkreettinen tapa tehdä jotakin asunnottomien hyväksi. Valtakunnallisessa kampanjassa on yksityishenkilöiden lisäksi muun muassa mukana järjestöjä, yrityksiä ja kaupunkien toimijoita. Keräyksessä on mukana 83 keräyspistettä ympäri Suomen 43 paikkakunnalla niin Helsingistä aina Rovaniemelle saakka kuin Joensuusta Vaasaan.

Keräys Facebookissa www.facebook.com/events/649118102123969/

Päivittyvä lista keräyspistelista www.ehyt.fi/lahjoitalapaset

Lisätietoja kampanjasta: kampanjakoordinaattori Marjo Rinne marjo.rinne@ehyt.fi, 050 3015210

Lisätietoja köyhyydestä ja asunnottomuudesta: osastopäällikkö Jiri Sironen, jiri.sironen@ehyt.fi, 040 450 9077

Asunnottomien yö järjestetään vuosittain 17. lokakuuta YK:n kansainvälisenä päivänä köyhyyden poistamiseksi. Asunnottomien yö on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan vuosittaisista mielenilmauksista. Tapahtumissa muistutetaan päättäjiä ja muita ihmisiä asunnottomuuden syrjäyttävästä vaikutuksesta ja tarjotaan asunnottomille muun muassa matalan kynnyksen palveluita.

EHYT ry on ehkäisevän päihdetyön järjestö, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.