Ensihuoli-koulutus: Taloudellinen pärjääminen

Kun huoli läheisestä herää... osaatko sinä toimia? Ensihuoli-koulutus tarjoaa valmiuksia päihteidenkäytöstä ja pelaamisesta sekä niistä aiheutuneesta taloudellisesta pärjäämisestä syntyneen huolen puheeksi ottamiseen.

Ensihuoli-koulutuksessa opitaan puhumaan vaikeista asioista kunnioittavalla tavalla, toista rohkaisemalla ja tukemalla. Koulutus on maksuton ja tarkoitettu kaikille. Kohderyhmänä ovat henkilöt, jotka kaipaavat välineitä arkipäivän päihde- ja rahapelihaittojen ja niistä syntyneen huolen kohtaamiseen ja puheeksiottoon ihmisenä ihmiselle. Lisäksi koulutukseen voivat osallistua kaikki, joita kiinnostaa mahdollisuus toisten auttamisesta ehkäisevän päihdetyön vapaaehtoistoiminnassa. Ensihuoli ei ole ammattilaiskoulutus.

Koulutuksessa saat näkökulmia, ajatuksia ja vinkkejä puheeksiottoon päihde- ja rahapeliasioista sekä omaan jaksamiseen, tuntemuksien käsittelyyn ja hyvinvointiin. Tämän koulutuksen teemana on taloudellinen pärjääminen päihde- ja pelihuolien yhteydessä.

Koulutus kestää 2 h ja sisältää keskustelua, teoriaa ja käytännön vinkkejä. Kouluttajina toimivat EHYT ry:n asiantuntija Heli Vaija, Päijät-Hämeen oikeusaputoimistosta talous- ja velkaneuvoja Sirpa Paananen sekä Ulosottolaitoksen ennakoivan talousneuvonnan asiantuntija Annika Tyynysniemi. Jokainen koulutukseen osallistunut saa halutessaan sähköisen osaamismerkin. 

Koulutus toteutetaan Lahden Elokolossa (Vuorikatu 14, 15110 Lahti) torstaina 26.1.2023 klo 17-19 yhteistyössä Päijät-Hämeen oikeusaputoimiston ja Ulosottolaitoksen kanssa. Koulutukseen voi osallistua myös Teams-alustalla.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset su 22.1.2023 mennessä.
Ilmoittaudu tästä (Lyyti-lomakkeella).
Koulutukseen mahtuu 20 osallistujaa Lahden Elokoloon ja 50 osallistujaa Teamsiin ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lue lisää Ensihuoli-koulutuksista.

Lisätietoja

Heli Vaija

Vaija Heli

Asiantuntija, Etelä-Suomi 044 510 0228
Katso henkilön esittely
Harri Jukkala.

Jukkala Harri

Asiantuntija, Itä-Suomi 0400 274 823
Katso henkilön esittely