Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutus: Ehkäisevä päihdetyö kohtaamispaikkatoiminnassa

Kaksi ihmistä lyö ylävitosen.

Alkoholin ja muiden päihteiden haitat näkyvät myös kohtaamispaikoissa, mutta ennen kaikkea kohtaamispaikat ovat loistavia paikkoja päihdehaittojen ehkäisyyn. Kohtaamispaikkatoiminta lisää jo itsessään päihdehaitoilta suojaavia tekijöitä, mutta kohtaamispaikoissa on myös mahdollista panostaa päihdehaittojen vähentämiseen. Tämä ei vaadi ammatillista erityisosaamista, vaan jopa pelkkä huolen puheeksi ottaminen voi riittää.

EHYT järjestää maksuttoman Ehkäisevän päihdetyön osaaja -verkkokoulutuksen, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kohtaamispaikkatoimintaa harjoittavat ja kohtaamispaikoissa työskentelevät, oli kyse sitten järjestön, kunnan tai muun toimijan ylläpitämästä kohtaamispaikasta. Koulutus järjestetään tiistaina 21.10.2025 klo 10-12 Teams -ympäristössä.

Koulutuksen tavoitteena on

  • Osallistujat saavat perustietoa kohtaamispaikkatoiminnasta
  • Osallistujat saavat tietoa tämän hetken päihdekulttuurista, päihdehaittojen ehkäisystä sekä välineitä päihteiden puheeksi ottamiseen
  • Kohtaamispaikoissa työskentelevät saavat tietoa, taitoa ja tukea ehkäistä, tunnistaa, kohdata ja ratkaista terveys- ja päihdeongelmia sekä tukea välityömarkkinoilla työskenteleviä 

      Koulutuksen ohjelma ja sisältö:

      • Yleistä kohtaamispaikkatoiminnasta ja Elokolo-toiminnasta, Jiri Damski, kansalaistoiminnan osastopäällikkö EHYT ry
      • Päihdekulttuuri, päihdetilanne ja päihteiden käytön puheeksiottaminen, Iina Ranta, asiantuntija EHYT ry
      • Terveyttä työttömille -toiminta – havaintoja kentältä, Ulla-Maija Kopra, terveyspalveluiden asiantuntija Työttömien keskusjärjestö ry
      • Voimaannu työssä – välityömarkkinoilla olevan työntekijän tukeminen kohtaamispaikassa, Milla Kauhanen, toiminnanohjaaja EHYT ry

      Koulutus kestää kaksi tuntia sisältäen luentoja ja vuorovaikutteista osallistumista.

      Koulutukseen osallistuneet voivat hakea Ehkäisevän päihdetyön osaaja -verkkokoulutuksen sähköistä Open Badge -osaamismerkkiä. Lisäksi koulutukseen osallistuneille lähetetään EHYT tukena työssä -uutiskirje.

      Ilmoittautuminen

      Ilmoittaudu koulutukseen viimeistään 18.10.2025 tällä lomakkeella (lyyti-lomake)
      Ilmoittautuneille lähetetään ilmoittautumisvahvistus ja osallistumislinkki. Koulutukseen mahtuu mukaan max. 200 osallistujaa.

      Lisätietoa Ehkäisevän päihdetyön osaaja -koulutuksista.

      Lisätietoja:

      Elisa Aarnio.

      Aarnio Elisa

      Asiantuntija, Itä-Suomi 050 5710 480
      Katso henkilön esittely