Opiskelijoiden yhteisöllisyyden tunne laskussa

Ehkäisevässä päihdetyössä puhutaan suojaavista ja altistavista tekijöistä; tekijöistä jotka tukevat nuoren tervettä kasvua ja hyvinvointia ja toisaalta tekijöistä, jotka riskeeraavat niitä. Oppilaitosympäristössä yhteisöllisyyden kokeminen ja ryhmään kuulumisen tunne ovat yksiä tärkeimmistä suojaavista tekijöistä.

Kouluterveyskyselyssä kysytään nuorilta oppilaitosten yhteisöllisyyydestä. Vastauksissa selvisi, että suuri osa toisen asteen opiskelijoista, jopa yli 85 % kokee viihtyvänsä hyvin yhdessä luokkalaistensa/ryhmäläistensä kanssa. Tulos kuulostaa erinomaiselta, mutta valitettavasti ei kerro koko totuutta asiasta.

Vain 62,3 % amiksista ja 52,4 % lukiolaisista tuntee olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Mitä kuuluu niille kovin monelle nuorelle, jotka kokevat syystä tai toisesta olevansa enemmän tai vähemmän ulkokehällä, jopa kokonaan ulkopuolella luokkayhteisöstä? Lisäksi 7,8 % amiksista ja 12,8 % lukiolaisista ei koe kuuluvansa tärkeänä osana kumpaankaan, ei koulu- eikä luokkayhteisöön. Näitä nuoria on hälyttävän paljon.

Koronan aiheuttamilla haasteilla voidaan yrittää selittää osa tuloksista. Korona onkin aiheuttanut merkittävää lisähaastetta yhteisöllisyydelle oppilaitoksissa. Mutta on tärkeää huomioida, että kouluterveyskyselyn tulokset olivat likimain samalla tasolla jo ennen koronaa. Nuoret ovat kokeneet itsensä ulkopuolisiksi siis jo ennen koronaa. Miksi?

Opintojen kurssimuotoisuus tuo haasteensa yhteenkuulumisen tunteeseen

Sain hieman ennen koronaa pitää nuorille työpajan ryhmistä ja yhteisöllisyydestä oppilaitoksissa. Työpajassa oli nuoria niin lukioista, ammatillisista oppilaitoksista kuin erityisammattioppilaitoksistakin, minkä vuoksi työpaja oli suorastaan aitiopaikka toisen asteen opiskelijoiden arkeen. Vaikka työpajasta on jo aikaa, nuorten pohdinnat ovat edelleen erittäin ajankohtaisia ja valideja.
Myös nuoret olivat huolissaan kouluterveyskyselyn yhteisöllisyyteen liittyvistä tuloksista. Mutta he eivät olleet kovinkaan yllättyneitä.

Lukiolaiset pohtivat, että onko lukiossa edes mahdollista kokea yhteisöllisyyttä, kun oman ryhmänsä saattaa tavata vain kerran viikossa. Muihin ryhmiin ei ehdi useinkaan ryhmäytyä jakson aikana. Erityisamisten opiskelijoista monella oli oma melko kiinteä ryhmä. Tämän he kokivat todella hyväksi oppimisen ja turvallisuuden tunteen takia. Amispuolen opiskelijoista moni mietti, kenen vastuulla on huolehtia, että pitkin vuotta ryhmään tulevat uudet opiskelijat pääsevät ryhmään mukaan.

Nuoret olivat sitä mieltä, että opintojen kurssimuotoisuus ja omien opintopolkujen kulkeminen haastavat yhteisöllisyyttä, vaikka niissä on paljon hyvääkin. Moni koki, että tuntemattomassa ryhmässä on vaikea pyytää apua, näyttää sitä, ettei osaa tai että on pudonnut kärryiltä. Tämä kaikki vaikuttaa oppimiseen ja opiskelumotivaatioon. Vieraassa ryhmässä ei voi myöskään olla täysin rennosti, eikä aina edes oma itsensä, ja se on kuluttavaa.

Oppilaitos avainasemassa yhteisöllisyyden rakentajana

Nuoret peräänkuuluttivat oppilaitosten ja niiden henkilökunnan vastuuta yhteisöllisyyden rakentamisessa. Henkilökunnan tulisi varmistaa se, että uudet opiskelijat huomioidaan ja ryhmäytetään mukaan. Tästä hyötyy niin uusi opiskelija kuin ryhmäkin.

Ryhmäytystä pitäisi lisäksi olla pitkin vuotta erilaisissa ryhmissä. Yhteisöllisyyden tunnetta voi lisätä mm. kysymällä kuulumisia sekä opettajan tekemillä pienryhmäjaoilla, jotka tukevat toisiin tutustumista. Kiusaamiseen ja ennakkoluuloihin pitäisi puuttua yhteisvastuullisesti; niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin. Tämä lisäisi turvallisuuden tunnetta, mikä on yksi yhteisöllisyyden kulmakivistä.

Yhteisöllisyyden lisääntyminen on kaikkien etu

Miksi yhteisöllisyyteen sitten pitäisi satsata oppilaitoksissa? Motivaatio lähtee usein ymmärryksestä. Tulee ymmärtää, mitä yhteisöllisyys tekee nuoren hyvinvoinnille. Ryhmään kuulumisen tunne on nuorelle ja hänen identiteetilleen kehityksellisesti välttämätöntä.

Lisäksi yhteisöllisyyteen satsaaminen lisää nuoren vuorovaikutustaitoja, tukee mielen hyvinvointia, edesauttaa opintojen sujumista ja myös vähentää tarvetta ryhmäytyä päihteiden avulla. Yhteisöllisyys vaikuttaa myös henkilökunnan arkeen; yhteisöllisyyden lisääntyminen parantaa usein työrauhaa ja opiskeluilmapiiriä, mikä helpottaa osaltaan opettajan työtä.

Mitkä sitten ovat niitä keinoja, joilla yhteisöllisyyttä voisi nykymuotoisessa toisen asteen opetuksessa lisätä? Emme voi palata aikaan, jolloin kiinteät ja stabiilit ryhmät olivat arkea. Resurssejakaan emme valitettavasti voi tuosta noin vaan lisätä, arki on kiireistä ja opetussuunnitelmat eivät paljoa jousta.

Työpajassa olleet nuoret antoivatkin jo monta vinkkiä yhteisöllisyyden lisäämiseen. Yhteisöllisyyteen satsaaminen on kuitenkin ennen kaikkea asenne. Kun jokainen oppilaitoksessa toimiva aikuinen satsaa yhteisöllisyyteen omalta osaltaan edes vähän, niin tehdään jo paljon. Parhaiten uusia ja juuri omassa oppilaitoksessa toimivia yhteisöllisyyttä tukevia keinoja löytävät henkilöstö ja nuoret yhdessä. Yhdessä tehden yhteisöllisyyden edistämiseen myös sitoudutaan paremmin!