Sateenkaarinuoret keksivät luovia ratkaisuja päihteettömään yhdessäoloon
Seminaarissa päihteisiin liittyviä kysymyksiä lähestyttiin yhteiskunnallisten normien ja niiden vaikutusten näkökulmasta. Miten kasvaminen suomalaisessa heteronormatiivisessa yhteiskunnassa vaikuttaa sellaisen nuoren elämään, jonka seksuaalinen suuntautuminen, sukupuolen ilmaisu tai sen kokemus haastavat vallitsevia normeja. Millaista roolia päihteet näyttelevät sateenkaarinuorten elämässä? Haetaanko niistä lohtua syrjintään ja onko alkoholi tärkeä tutustumisen ja yhdessäolon väline?
– Ei ole tutkimustietoa siitä, missä määrin suomalaisten sateenkaarinuorten keskuudessa esiintyy päihteiden riskikäyttöä. Vuonna 2013 nuorilta kysyttiin huolta omasta päihteidenkäytöstä, ja vastaukset eivät juuri eronneet muista nuorista. Ruotsalaisten tutkimusten ja kansainvälisten vertailututkimusten perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että sateenkaarinuorilla on selvästi kohonnut riski päihteiden riskikäyttöön, toteaa Nuorisotutkimusseuran tutkija Riikka Taavetti. Taavetti on tutkinut sateenkaarinuorten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä, ja tutkimustyö jatkuu hankkeessa, jossa kehitetään päihde- ja mielenterveyspalvelujen valmiuksia kohdata nuoria.
Baariin on aina tervetullut
Taavetti arvioi varovasti, että sateenkaarinuorten päihdekulttuurissa tapahtuu jatkuvasti myönteistä kehitystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyden lisääntyessä yhteiskunnassa.
– Päihdeongelmat olivat enemmän pinnalla sateenkaariyhteisöissä, kun ainut paikka tavata muita ja olla oma itsensä oli homobaari. Nykyisin yhä useammat sateenkaarinuoret löytävät baareille vaihtoehtoisia paikkoja tavata muita sateenkaarinuoria, Taavetti kertoo.
Taavetti kuitenkin muistuttaa, että työ sateenkaarinuorten hyvinvoinnin eteen on vasta alkanut:
– Niin kauan, kun nuorten vapaa-ajan viettopaikat ja nuorisotoiminta ylipäätään eivät ole yhdenvertaisia, baari on helposti ainut paikka, joka toivottaa aina tervetulleeksi, Taavetti toteaa.
Verkosta moni sateenkaarinuori löytää paitsi yhteisöjä, joissa olla oma itsensä ja kohdata ihmisiä, joille samat huolet ja kysymykset ovat arkipäivää, myös nuorisotyön ammattilaisia, joiden kanssa voi keskustella anonyymisti. Seminaarissa esillä on muun muassa EHYT ry:n toiminta verkossa.
– Seksuaalinen suuntautuminen ja oman identiteetin löytäminen ylipäänsä ovat teemoja, jotka sopivat mainiosti osaksi verkossa tehtävää ehkäisevää päihdetyötä. Mahdollisuus testata mielipiteitään, kysyä, saada neuvoja ja vertaistukea on keskeistä. Verkkokeskustelut sopivat erityisen hyvin aroista asioista keskusteluun, koska monelle kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen, toteaa EHYT ry:n verkkopedagogi Maarit Nousimaa.
Nimettömänä keskustelu on helpompaa kuin kasvokkain. Lisäksi verkossa ei ole väliä, asutko isossa tai pienessä kaupungissa, Suomessa tai ulkomailla. Verkko on lähtökohtaisesti tasavertainen kaikille, Nousimaa lisää. EHYT ry:n verkkotyö on järjestänyt sosiaalisen median sivustoilla keskusteluja jo vuodesta 2003. Seksuaalisuutta koskevissa verkkokeskusteluissa on ollut mukana asiantuntijavieraita Pirkanmaan Setan Sinuiksi-tuki- ja neuvontapalvelusta ja HeSetasta.
Myös Taavetti panostaisi ehkäisevään työhön ja kiinnittäisi siinä huomiota siihen, kuinka erilaisissa vähemmistöyhteisöissä keksitään luovia ratkaisuja ja hyviä käytäntöjä erilaisiin ongelmiin. Esimerkkinä hän mainitsee kaikille avoimia, esteettömiä ja päihteettömiä tapahtumia järjestävän Utopia Helsinki -kollektiivin. Taavetti keskittyisi myös toimijoihin, jotka ovat sateenkaarinuorten ongelmien suhteen ”etulinjassa”. Esimerkiksi kouluterveydenhoitajat tarvitsevat tietoa siitä, millaiset asiat sateenkaarinuorta saattavat vaivata, herkkyyttä mahdollisten ongelmien havaitsemiseen ja taitoa ohjata nuori tarvittaessa eteenpäin.
Päihteet ja seksuaalisuus -seminaari 19.5. klo 13–16:30 Päihdepäivillä
Lisätiedot:
Riikka Taavetti
tutkija, Nuorisotutkimusseura
p. 040 7023917
verkkopedagogi, EHYT ry
p. 050 570 5947