Muruset tuo sukupolvet yhteen

muruset-teksti.

Muruset ovat LähiVerkko-projektin ja EHYT ry:n Verkkotyön yksikön kouluttamia, vapaaehtoisia verkkoisovanhempia. He ovat netissä lapsia varten.

Anna-Liisa on  Murunen, vapaaehtoinen verkkoisovanhempi. Kuva: Jaakko Lukumaa

”Muruset-toiminta on saanut nimensä siitä, että he ovat paitsi kullanmuruja, niin toiminta on myös ripoteltu ympäri nettiä, murusina”, kertoo toimintaa suunnitellut ja Murusia kouluttanut verkkopedagogi Maarit Nyqvist. ”Muruset voivat toimia varaisovanhempina niille lapsille, joilla ei omia isovanhempia ole, tai isovanhemmat ovat etäisiä”.

”Murusten kanssa voi jutella mistä vaan, koulupäivän kuulumisista tai vaikka koulussa kohdatuista ongelmista”, kertoo toiminnan toinen vastaava verkkopedagogi Piia Aspegren. ”Muruset ovat saaneet koulutuksen vastata myös vaikeampiin kysymyksiin. Ja toki heillä on itselleen kertynyt elämänkokemusta monenlaisista asioista.”

Toiminta on suunnattu pääasiassa alakouluikäisille lapsille, mutta myös nuorille, jotka kaipaavat juttuseuraa. Muruset toimivat tällä hetkellä omilla verkkosivuillaan osoitteessa www.muruset.fi, ja helmikuun alussa toiminta käynnistyy virtuaalihotelli Habbossa. Habbo on suomalainen virtuaaliyhteisö, jossa käyttäjät voivat luoda oman virtuaalisen habbo-hahmonsa. Palvelu on käyttäjilleen ilmainen.

”Habbossa on muuten parhaillaan menossa huonekisa Murusten yhteisen huoneen rakentamisesta, jossa lapset ja nuoret pääsevät itse suunnittelemaan miltä nettimummola voisi näyttää”, vinkkaavat verkkopedagogit Maarit ja Piia.

Muruset ovat iältään 55 ikävuodesta 75 vuoteen. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana vain mummoja, mutta myös pappoja toivotaan mukaan. Uusia Murusia koulutetaan syksyllä. Muruset-toiminta on kehitetty Eläkeliiton ja EHYT ry:n LähiVerkko-projektissa.

Tutustu Murusiin: www.muruset.fi

Habbon huonekisa ja säännöt