Minun Suomeni on kansainvälinen

Tino Sing.

Tino Singh oli viisivuotias, kun hänen perheensä muutti Intiasta Suomeen. Hän muistaa yhä lapsuuttaan ja nuoruuttaan leimanneen ulkopuolisuuden tunteen.

– Ensimmäinen huonommuuden kokemukseni liittyi siihen, etten osannut luistella. Sen vuoksi minua ei hyväksytty jääkiekkojoukkueisiin mukaan.

Eri maista tulevien kulttuurimaisema voi olla kotona ja sen ulkopuolella täysin erilainen, kuten oli Tino Singhillakin. Kotona ollessaan hän oli Intiassa, ulko-ovelta ulos astuessaan Suomessa. Raja oli kuin veitsellä leikattu, mutta molemmissa maailmoissa piti selviytyä.

– Kodin arvomaailma ei välttämättä kohtaa koulun arvomaailmaa: Sain kerran turpaani, mutta en uskaltanut kertoa siitä vanhemmilleni. Pelkäsin heidän reaktioitaan, koska Intiassa on normaalia lyödä korville huonosti käyttäytyvää lasta. Yhteisöllisessä kulttuurissa kaikki voivat ojentaa toistensa lapsia. Kenelle olisin voinut asiasta kertoa?

Tino Singh muistelee isänsä olleen lapsuudessa usein huonolla tuulella ja pohtii, voisiko syy olla etnisyyteen liittyvillä vastoinkäymisillä.

– Meille huudeltiin 1970-luvulla jatkuvasti, että ”Painukaa sinne mistä tulitte”. Kerran isä oli ravintolassa töissä, ja joku humalainen asiakas löi häntä kasvoihin vain, koska tämä oli muukalainen. Poliisi tuli ja veikin verta vuotavan isäni putkaan. Ihminen ei ole immuuni huonoille kokemuksille, vaan tuo ne helposti kotiin. Ikävä tapahtuma vähensi isäni luottamusta viranomaisiin.

Päihteillä voidaan peittää ulkopuolisuutta

Tino Singh yritti löytää paikkaansa myös yrittämällä pukeutua oikein, mutta teki hän miten vain, aina se tuntui olevan väärin. Kun hän halusi olla ”kunniallinen” pistämällä siistit vaatteet ylleen, hänen sanottiin vievän suomalaisten työpaikat. Jos hänellä oli taas rennompaa päällä, hänen epäiltiin elävän sossun rahoilla.

Ulkopuolisuutta kompensoidaan eri tavoin. Tärkeää on hakeutua sellaisiin sosiaalisiin ryhmiin, joihin pääsee helposti mukaan. Jotkut saattavat alkaa käyttää päihteitä, koska se madaltaa sosiaalista kynnystä.

– Itse aloin polttaa tupakkaa päästäkseni cooleihin jengeihin.

– Alkoholin kanssa minulla ei ole ollut kulttuuriongelmaa, sillä sikhimiehet juovat viskiä. Ylipäätään ei kannata ajatella stereotyyppisesti, etteivät esimerkiksi muslimit juo alkoholia. Kyllä moni juo. Itse kyllä ihmettelen kovasti sitä, miten suomalaisnuoret saavat kotoa vanhemmiltaan alkoholia. Itse sain vain kerran maistaa viskiä isän lasista.

Tanssi pelasti

Tino Singh oli kuullut sanottavan, että olemalla jossain asiassa paljon parempi kuin muut, sinua ei voi mitenkään ohittaa. Hän löysi oman lajinsa tanssista ja voitti lopulta showtanssissa parinsa kanssa jopa maailmanmestaruuden.

Hype-musikaalin ja Passi ja hammasharja -tv-ohjelman myötä Tino Singh tuli tunnetuksi ja tunsi löytäneensä vihdoin paikkansa suomalaisesta yhteiskunnasta.

– Aiemmin minun oli esimerkiksi vaikea päästä helsinkiläisravintolohin sisään toisin kuin valkoihoisten ystävieni. Kerran yhden yökerhon poket väittivät, että ravintolassa on naamiaiset. Hain asematunnelista sukkahousut, ja pistin ne päähäni. Sisällä huomasin, ettei siellä kellään naamiaisasuja ollut. Julkkiksena ovet eivät enää sulkeutuneet silmieni edestä.

”Työsarkaa riittää”

Kun Tino Singh sai puolisonsa kanssa pojan kuusi vuotta sitten, isä toivoi, ettei poika joutuisi törmäämään rasismiin. Muutenkin Tino Singh halusi olla mukana tekemässä Suomea suvaitsevaisemmaksi, ja perusti Facebook-ryhmän Minun Suomeni on kansainvälinen. Tällä hetkellä jäseniä on yli 52 000.

Toive pojan elämästä rauhallisessa maassa ei valitettavasti ole täysin toteutunut. Kun Tino Singhin äiti ja 4-vuotias poika kävelivät pari vuotta sitten Rautatientorilla, tuntematon porukka tuli ilkkumaan heidän ulkonäköään.

– Kun äitini pyysi heitä rauhoittumaan, yksi miehistä heitti tupakan äitini päälle, toinen potkaisi. Kukaan ei edes puuttunut asiaan! Työsarkaa rasismin kitkemiseksi riittää, Tino Singh sanoo.

Kuka on Tino Singh?

  • Perustanut ystäviensä sekä Helsingin yliopiston asiantuntijoiden ja lääkärien kanssa elintarvikeyrityksen nimeltä TwoDads, joka tekee terveellisiä peruselintarvikkeita lapsille.
  • Toimii vapaana konsulttina toimittuaan aiemmin seitsemän vuotta kulttuuriälykkään mainostoimisto Roy Marketingin toimitusjohtajana.
  • Ylläpitää yli 52 000 jäsenen Minun Suomeni on kansainvälinen -Facebook-sivustoa.
  • Toimii Kansainvälinen Suomemme ry:n kunniapuheenjohtajana.