EHYT oli esillä SuomiAreenassa Porissa

Suomi areena- paneelikeskustelun yleisöä.

Porin SuomiAreena-tapahtuman tämän vuoden teemat olivat suomalainen työ ja kansalaistoiminta. Tapahtumassa EHYT ry järjesti yhdessä Sininauhaliiton kanssa keskustelun, jossa pohdittiin alkoholin ja alkoholipolitiikan merkitystä Suomen taloudelle ja työelämälle. Alkoholi on mukana työelämän sosiaalisissa tilanteissa ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Alkoholi aiheuttaa myös paljon huolta työpaikoilla, keskustelutilaisuudessa kävi ilmi.

-­Työpaikat ovat tärkeässä asemassa päihdehaittojen ehkäisyssä. Niillä on mahdollisuus vaikuttaa alkoholikulttuuriin ja sitä kautta työhyvinvointiin, sanoi EHYT ry:n aikuistyön päällikkö Antti Hytti (toinen oikealla).

Keskustelussa olivat mukana myös Sonoco Alcoren HR Manager Katri Ala-Nikkola, ravintoloitsija ja yrittäjä Ilja Björs, kansanedustaja Sirpa Paatero, SDP ja jääkiekkolegenda Veli-Pekka ”Vellu” Ketola. Juontajana toimi Tuomas Enbuske (vasemmalla). Juomalla Suomi nousuun? -keskustelu on yhä nähtävissä MTV3:n Katsomossa.

 

Tapahtuma-alueella oli koko viikon ajan EHYTin teltta, jossa teemoina olivat työelämä, rahapelaaminen ja vapaaehtoistyö.

Teltassa oli mahdollisuus vastata kyselyihin, joita tehtiin eri teemoista. Esimerkiksi työelämästä kysyttiin, että onko sinulla nyt tai aiemmin ollut työkaveri, joka juo liikaa alkoholia? Vastauksia tuli 650 kappaletta, joista 55 % vastasi tähän kysymykseen myöntävästi. Vastaajista 80 % myös arveli, että jos alkoholinkulutus vähenisi, niin työnteosta tulisi Suomessa nykyistä turvallisempaa. Yli 80 % oli sitä mieltä, että työteho lisääntyisi.

 

Keskiviikkona EHYTin teemana olivat rahapelit. Teltassa pystyi testaamaan millainen pelaaja on. Teema näkyi myös MTV-lavan Torivartissa, jossa esiintyivät stand up -koomikot Antti Haapala ja Riku Sottinen. He ottivat käsittelyynsä rahapelaamiseen liittyvät myytit. Jokainen myytti esiteltiin, purettiin ja käsiteltiin kahden ammattikoomikon kokemuksella.

 

Torstaina ja perjantaina aiheena oli vapaaehtoistyö. EHYT kyseli leikkimielisen visan kautta ihmisiltä, millainen ehkäisevän päihdetyön vapaaehtoinen olet. Kiinnostuneita kehotettiin ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi verkossa. Myös SOSTEn eli Suomen sosiaali- ja terveys ry:n teltalta löytyi tietoa monenlaisesta vapaaehtoistoiminnasta.

Torstaina ja perjantaina EHYTin ständillä oli mukana myös Suomen Lions-liitto ry:n Punainen Sulka 2017 –kampanja. Kampanja on tuhansien vapaaehtoisten yhteiskunnallinen kannanotto nuorten hyvinvoinnin puolesta. Keräyksellä kootaan varoja nuorten elämänhallinnan tukemiseen: painopisteinä syrjäytymisen ehkäiseminen, päihteettömyys, elämänhallinta ja mielenterveys. Keräyksen tavoitteena on koota viisi miljoona euroa nuorten hyväksi itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa juhlivassa Suomessa. Punainen Sulka 2017 -kampanjan keräyskumppanit ovat EHYT ry, Aseman Lapset ry, Tukikummit-säätiö, Partiolaiset, Näkövammaisten liitto, Lasten ja nuorten säätiö sekä Yeesi ry. Lisätietoja www.punainensulka.fi