Toiminnanjohtaja Aalto-Matturi: Ministeri Guzenina-Richardson oikealla asialla

tiedote_liitutaulu
– Alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen olisi tervetullut keino suojella lapsia ja nuoria päihteiltä. Tutkimusten mukaan mainonta sekä aikaistaa päihteiden käytön aloittamista että lisää juodun alkoholin määrää, toteaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

– Alkoholin mielikuvamainonnan kieltäminen ei varmastikaan yksin ratkaise suomalaisen yhteiskunnan päihdeongelmia. Se on kuitenkin konkreettinen keino, jolla voidaan vaikuttaa siihen, missä kaikkialla lapset ja nuoret kohtaavat päihteiden käyttöön kannustavia viestejä.

Alkoholia on saanut Suomessa mainostaa vasta vuodesta 1995. Esimerkiksi Norjassa alkoholimainonta on edelleen kokonaan kiellettyä. Ranskassa tuotetiedot saa esittää, mutta mielikuvamainonta on kiellettyä. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoi Uutispäivä Demarissa tänään, että sosiaali- ja terveysministeriössä mietitään taas alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä Suomessakin.

– Alkoholiin liittyvien lainsäädännön kiristysten puolestapuhujat saavat helposti ”kukkahattutädin” leiman. Mainonnan rajoitukset yritetään myös torjua vähämerkityksisenä keinona. Alkoholiteollisuus on vastustanut mielikuvamainonnan kieltämistä erittäin kovaäänisesti. Tämä jo itsessään kertoo, miten tärkeää mielikuvamainonta on alkoholintuottajille, Aalto-Matturi toteaa.  – Mainontaa ei olisi olemassakaan, jollei se vaikuttaisi kuluttajien käyttäytymiseen.  Alkoholimainonta myös tyypillisesti kohdistuu nuoriin ikäryhmiin, joiden kulutuskäyttäytyminen on vasta muotoutumassa.  Ja on käytännössä mahdotonta tehdä sellaista nuorille aikuisille suunnattua mainontaa, joka ei samalla vaikuttaisi teini-ikäisiin.

Viime vaalikaudella alkoholiteollisuudella oli erittäin vahva edustus mainonnan rajoituksia pohtineissa työryhmissä. Mainonnan rajoituksissa ei päästy eteenpäin vaikka kansanedustajien enemmistö ja valmisteluun osallistuneet päihde- ja mainonnan asiantuntijat olivat niiden kannalla.

– Alkoholiteollisuus on viime kuukausina varautunut mainontakeskustelun aktivoitumiseen uudelleen. Mainontaa on mediassa ja katujen varsilla näkynyt poikkeuksellisen vähän. Olisi kuitenkin sinisilmäistä jättää jatko alkoholintuottajien itsensä varaan. Selkeintä ja tasapuolisinta myös tuottajia kohtaan olisi kieltää mielikuvamainonta kokonaan.

– Monet järjestöt ovat myös esittäneet alkoholimainonnan täyskieltoa. Tätäkin tulisi harkita, mikäli mielikuvamainonnan ja tuotetietojen esittämisen raja koetaan epäselväksi. Ranskassa erottelu on kuitenkin toiminut ilmeisen hyvin.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, puh. 0400 508 234