Tipatonta tammikuuta vietettiin asenteella, mutta rennosti

tiedote_liitutaulu
Tammikuu vaihtui helmikuuhun ja samalla päättyi myös monella tipaton tammikuu. Tipaton näkyi tänä vuonna laajasti niin televisiossa, lehdissä kuin sosiaalisessa mediassakin. On aika summata kokemuksia.

Tipatonta voi viettää monella eri tavalla. Osa ihmisistä noudattaa tiukkaa linjaa, osa puolestaan sallii itselleen lasillisen hyvän syyn takia. Pattijoen Urheilijoissa Superpesistä pelaava Topi Kosonen vietti Tipatonta tammikuuta. ”Tipaton sujui mutkattomasti, sillä käytän alkoholia muutenkin harvoin. Voisi sanoa, että päihteettömyys on minulle luonnollinen asia, mutta tällainen tietoinen tipattomalla oleminen oli kuitenkin uusi ja hauska kokemus”, kertoo Kosonen. ”Koen, että elämän ilot ja surut on paras kohdata avoimin mielin ja selvin päin. Se tuo aitoutta elämään”, Kosonen jatkaa.

Stand-up koomikkona, tv-toimittajana ja poliitikkona tunnettu Lotta Backlund ei suoranaisesti viettänyt tipatonta. ”En ollut virallisesti tipattomalla, mutta join tammikuun aikana vain kerran. Tammikuussa ei ole paljoa kekkereitä tarjolla, koska ihmiset ovat vielä alkuinnostuksissaan uuden vuoden lupauksien myötä kuntosaleilla”, pohdiskelee Backlund.

Samalla linjalla on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi: ”Tammikuu tulee kalenterissa heti joulun jälkeen. On syöty, juotu sekä kulutettu rahaa. Tammikuussa sitten kevennetään ruokavaliota, kuntoillaan ja säästetään rahaa. Tipaton sopii hyvin tähän yhtälöön.

”Aloitin itse tipattoman tammikuun vasta 4.1, mutta lopetin sen vastaavasti reilua kuukautta myöhemmin. Tärkeintä ei ole tiukka tammikuuhun sidottu tipaton, vaan oma tavoite. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan kokonaiskulutuksen vähentämisestä ja siitä, että kiinnittää omaan alkoholinkäyttöön huomiota ympäri vuoden,” Aalto-Matturi kertoo.

Mitä tipattoman tammikuun jälkeen

Monet puhuvat nykyään myös huikattomasta tai humalattomasta helmikuusta. ”Moni suomalainen jatkaa tipatonta, kun on kerran päässyt vauhtiin. Toisilla se jatkuu huikattomalla helmikuulla, toisilla se voi jatkua jopa vuosia. Moni siis joko vähentää alkoholin käyttöä tai jopa lopettaa kokonaan. Tipattoman jatkaminen on hyvä asia, sillä monet edut tulevat esiin vasta viikkojen kuluttua,” kuvailee Aalto-Matturi. ”Monien mielestä pimeisiin iltoihin sopii punaviinilasi jos toinenkin, mutta en ole ikinä oikein ollut kotona tissuttelija”, jatkaa Backlund.

Tipattomalla on pitkät perinteet suomalaisessa kulttuurissa ja on hienoa miten kansalaiset omaehtoisesti arvioivat tammikuussa omaa alkoholinkäyttöään. Vuodesta 2004 lähtien joukko sosiaali- ja terveysalan toimijoita on edistänyt viestinnällä Tipattoman tammikuun tunnettuutta ja näkyvyyttä. Vuodesta 2012 alkaen toimintaa on koordinoinut Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.

”Vaikka riskikulutuksen rajat eivät täyttyisikään, siitä huolimatta ei välttämättä kannata nauttia alkoholia päivittäin. EHYT suositteleekin olemaan ilman alkoholia ainakin kuukauden vuodessa, viikon kuukaudessa ja päivän viikossa,” linjaa Aalto-Matturi.

 

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, sari.aalto-matturi(at)ehyt.fi, 0400-508 234.

Pesäpalloilija Topi Kosonen, Pattijoen Urheilijat ry, topi.kosonen(at)raahe.fi, 050-538 7137.

Kehityspäällikkö Lotta Backlund, Eyeworks Finland Oy, 040 531 3076.

 

www.tipaton.fi