Pelaaminen on nykypäivän yhdessäoloa – ”Kysy itseltäsi, sanoisinko kasvotusten saman kuin nettipeleissä”

Koriste.

– Digitaalinen pelaaminen on entistä suositumpi harrastus ja ajanvieton tapa. Pelimaailman käytöstavoista on kuitenkin puhuttu vasta vähän aikaa. Monelle pelaavalle aikuiselle tai nuorelle nettipelien käytöskulttuuri tulee tutuksi ensimmäistä kertaa oman pelikokemuksen kautta, sanoo Teresa Tenkanen, EHYT ry:n Pelitaito-projektin asiantuntija.

Valtakunnallisen Mediataitoviikon yhteydessä on hyvä hetki pohtia myös yhdessä pelaamiseen tarvittavia mediataitoja. Tenkasen mukaan pelaaminen on omiaan herättämään harrastajissa voimakkaita tunteita.

– Pelaamiseen liittyy ajatus kilpailuhenkisyydestä ja toisten päihittämisestä. On siis ymmärrettävää, että tunteet ovat toisinaan pinnassa ja pelaajien mielentila kiihtyy kisan keskellä. Pelaamisen luonne ei kuitenkaan ole syy käyttäytyä eri tavalla kuin yleensä käyttäydytään ihmisten seurassa. Ihmisiksi on elettävä, oli ympäristö mikä hyvänsä, korostaa Tenkanen.

Pelaamisen käytöstavat kaikkien vastuulla

Nettipelien käytöskulttuurin kehittäminen on jokaisen pelaajan vastuulla.

– Pelaamiseen liittyvät mediataidot tulevat vaatimaan uudenlaista huomiota tulevaisuudessa. Tällä hetkellä suurin vastuu on pelaajilla itsellään ja nuorten tapauksessa myös heidän vanhemmillaan. Muutamien vuosien päästä keskustelemme varmasti myös koulujen roolista turvallisen pelikulttuurin kehittäjänä, ennustaa Tenkanen ja jatkaa:

– Kunnes pelaamisen käytössäännöt on omaksuttu yhtä hyvin kuin vaikka pöytätavat, on jokaisen pelaajan kiinnitettävä huomiota omaan käytökseensä. Huono käytös on huonoa käytöstä joka paikassa. Helppo ohje jokaiselle pelaajalle kuuluu: Kysy itseltäsi, sanoisinko kasvotusten saman kuin nettipeleissä.

Jokainen voi olla vaikuttamassa myönteisen peli- ja verkkokäyttäytymisen kehittymiseen. EHYT ry:n verkkotyön yksikkö on julkaissut SomeLove-saitin, joka toimii vastaiskuna nimettömälle nettivihalle. Sivuston kautta voi lähettää valmiiksi kirjoitettuja kehuviestejä haluamansa ihmisen sähköpostiin.

 

Lisätietoa EHYT ry:n Pelitaito-projektista: www.pelitaito.fi

Lisätietoa Valtakunnallisesta Mediataitoviikosta: www.mediataitokoulu.fi/mediataitoviikko

Lisätietoa SomeLovesta: www.somelove.fi

 

Lisätietoja:

Teresa Tenkanen
Projektiasiantuntija, Pelitaito-projekti
teresa.tenkanen (a) ehyt.fi
p. 050 509 8759