Lokakuun alussa käynnistyvä Smokefree-luokkakilpailu tukee uuden tupakkalain tavoitetta

koulutarvikkeita.

Uusi laki kieltää perinteisten savukkeiden ja nuuskan käytön lisäksi myös sähkösavukkeiden käytön koulualueella. Tupakoinnin suosio on laskenut nuorten keskuudessa, mutta kiinnostus muita nikotiinituotteita näyttää sen sijaan lisääntyneen.

– Kouluilta tulee aika paljon kysymyksiä sähkösavukkeesta, mutta säännöllinen käyttö on kuitenkin onneksi yläkouluikäisillä vähäistä. Nyt täytyy pitää huolta siitä, että tilanne ei pääse huononemaan, sanoo asiantuntija Minttu Tavia EHYT ry:stä.
Kilpailussa halutaan korostaa, että kilpailuun osallistuvien luokkien rinnalla tupakoimattomuus on koko kouluyhteisön asia ja että kaikilla koulun aikuisilla on vastuu oppilaiden tupakoimattomuuden tukemisesta.

– Koulun yhteiset säännöt ovat edellytys sille, että kaikkien nikotiinituotteiden käyttö saadaan vähenemään. Vaikka nuuskan käyttöä voi olla vaikeampi huomata, on siihen tilaisuuden tullen puututtava siinä missä tupakointiinkin. Nuuska on tupakkatuote, jonka terveydelle haitallisia vaikutuksia ei tule vähätellä.

Yhteisten sääntöjen asettamisen lisäksi kouluissa on tärkeää varata aikaa keskustelulle.

– Keskustelu on helppo tapa herättää nuoret pohtimaan itse omaa suhtautumistaan tupakointiin sekä siihen liittyviin mielikuviin. Keskustelun lomassa on hyvä vahvistaa tupakoimattomuuteen liittyviä myönteisiä mielikuvia. Vaikka nuoret eivät kaipaa saarnausta kaukaisilta tuntuvista tupakoinnin terveyshaitoista, niistäkin on tärkeää jutella – varsinkaan nuuskan ja sähkösavukkeen haitat eivät ole kaikille tuttuja, sanoo Tavia.

Smokefree-luokkakilpailu on EHYT ry:n koordinoima vuosittainen yläkouluille suunnattu kampanja, joka on järjestetty vuodesta 1989 saakka. Vuosien varrella kilpailusta on muodostunut kouluissa jokasyksyinen perinne. Kilpailu tukee kouluissa tehtävää tupakoimattomuuden edistämistyötä helpolla ja hauskalla tavalla. Edellisellä kilpailukaudella oli mukana yli 1300 luokkaa, yhteensä lähes 24 500 oppilasta ympäri Suomea.

Kilpailussa on kolme sarjaa: 7., 8. ja 9. luokka. Luokat sitoutuvat olemaan tupakoimatta sekä käyttämättä nuuskaa ja sähkösavukkeita koko kilpailukauden eli 1.10.2016–31.3.2017 välisen ajan. Kilpailukauden päätyttyä kilpailussa loppuun saakka pysyneiden luokkien kesken arvotaan pääpalkinnot. Kunkin sarjan pääpalkintona on 1000 euroa. Smokefree-luokkakilpailuun voi ilmoittautua 9.9. mennessä osoitteessa http://www.smokefree.fi/fi/smokefree/

Lisätiedot:
Minttu Tavia, asiantuntija, nikotiinituotteiden käytön ehkäisy, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
minttu.tavia(a)ehyt.fi tai p. 050 438 4227