Limuviinojen saatavuutta ei tule lisätä

Pulloja.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät esittivät, että alkoholilain uudistuksen myötä luovuttaisiin kaupoissa myytävän alkoholin valmistustaparajoitteesta. Lakimuutos toisi kauppoihin myyntiin myös limuviinat.

– Kyse ei ole pienestä asiasta. Lakimuutoksen myötä kaupoissa myytävien alkoholijuomien enimmäisväkevyyttä lisättäisiin 4,7 %:sta 5,5 %:iin. Nelosoluen ja vahvan lonkeron lisäksi kaupoissa voitaisiin myydä myös limuviinoja, jotka vetoavat nuoriin. Muutos on erityisen vahingollinen siis lapsille ja nuorille huomauttaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula.

Mahdollinen lakiuudistus siirtäisi limuviinojen myynnin nykyisestä 350 Alkosta noin 5300 myyntipisteeseen. Muutos moninkertaistaisi näiden tuotteiden saatavuuden sekä valikoiman merkittävän kasvun. Ostokokeiden mukaan alaikäiset saavat ostettua alkoholia helpoimmin kioskeista ja huoltamoilta.

Markkinatutkimukset osoittavat, että nuoret kokevat värikkäiden limuviinojen ulkoasun houkuttelevaksi.
 
– Tulevat alkoholipoliittiset päätökset herättävät runsaasti keskustelua. Lähes kaikissa EU-maissa limuviinat ovat nousseet keskusteluun. Esimerkiksi Britanniaan limuviinat tulivat 1990-luvun puolivälissä. Ne houkuttelivat etenkin nuoria, joille alkoholijuomat eivät olleet ennestään tuttuja. Myös Saksassa limuviinat aiheuttivat ongelmia, jonka vuoksi niiden kulutusta ryhdyttiin hillitsemään reippailla veronkorotuksinlla, kertoo Hannula ja jatkaa:
 
– Alkoholilakia sorvatessa ei pidä tehdä asioita jotka ovat vahingollisia nuorille. Päättäjien olisikin hyvä nyt kesätauolla pohtia näitä asioita vielä uudemman kerran.

Lisätiedot:
Kristiina Hannula
EHYT ry, toiminnanjohtaja
p. 040 701 5207