Lahden Elokolo taas auki – Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

elokolon kuva, jossa teksti Elokolo, kansalaisten kohtaamispaikka.

”On hienoa, että saimme uudet suuremmat ja esteettömät tilat, joista voivat hyötyä myös muut järjestöt ja ryhmät. Ja olemme ihan keskustassa, jossa ihmiset liikkuvat”, aluetyöntekijä Jukka Suomilammi sanoo.

Kohtaamispaikkaa pyöritetään ammattilaisten ja vapaaehtoisten voimin. Lahden Elokolossa on käynyt viikoittain noin 150 henkeä.

”Elokolossa käyvät ne, joilla on päivisin aikaa. Kaikki ovat tervetulleita elämäntilanteestaan riippumatta”, Suomilammi sanoo.

Lahden Elokolo on auki arkisin 9 -15. Elokolossa tarjoillaan päivittäin aamupuuro ja -kahvi sekä lounas tiistaisin ja torstaisin kello 10­-12. Keskiviikkoisin jaetaan yritysten lahjoittamia elintarvikkeita kello 10-13.

”Eniten väkeä käy päivinä, jolloin jaetaan elintarvikkeita. Jaamme myös pari kertaa vuodessa EU:n ruoka-apua vähävaraisille”, Suomilammi sanoo.

Elokolossa voi lisäksi keskustella työntekijöiden ja muiden kävijöiden kanssa, lukea päivän lehtiä, käyttää kahta tietokonetta tai etsiä luettavaa kierrätyskirjastosta.

Uudet ryhmätilat palvelevat myös muita

Lahden Elokolossa järjestetään erilaisia teematilaisuuksia, tapahtumia ja retkiä. Alkoholin käytön itsehallinnasta kiinnostuneille pidetään Cafe Taitolaji -iltoja. Lisäksi Elokolossa kokoontuvat erilaiset ryhmät ja yhdistykset, esimerkiksi Pelirajat´on -vertaisryhmät peliongelmaisille ja Lahden A-Killan ryhmät.

”Nyt meillä on entistä isommat ryhmätilat, joten voimme palvella entistä paremmin myös muita tilojen puutteesta kärsiviä”, Suomilammi sanoo.

Lahden Elokolon yhteydessä toimii myös EHYT ry:n Lahden aluetoimisto.

Elokoloja myös Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Tampereella ja Pirkkalassa. EHYT ylläpitää jäsenjärjestöjensä ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa yhteensä noin 30 päihteetöntä kohtaamispaikkaa eri puolilla Suomea. 

Olet tervetullut tutustumaan Lahden Elokolon uusiin tiloihin ja toimintaan ensi viikolla tai avajaistilaisuuteen 13.helmikuuta kello 10-15!

 

Lisätietoja:

Aluetyöntekijä Jukka Suomilammi, EHYT ry, puh. 0400 252 511 tai jukka.suomilammi@ehyt.fi

Aluekoordinaattori Elisa Aarnio, EHYT ry, Lahden aluetoimisto, puh. 050 571 0480 elisa.aarnio@ehyt.fi