EPT-verkosto: Alkoholin myyntiaikojen vapauttaminen olisi vastuutonta

eduskuntatalo_kukat

Alkoholilain uudistuksen yhteydessä on järkevää purkaa sellaisia normeja jotka ovat vanhentuneita tai ylimitoitettuja, kuten esimerkiksi tupla-annosten tai yhteisten anniskelualueiden kielto.  Samalla on kuitenkin ensisijaisen tärkeää säilyttää sellaiset rajat, joiden purkaminen aiheuttaisi yhteiskunnalle ja sitä myötä yksilöille paljon enemmän haittoja kuin hyötyjä.

–  Alkoholin aiheuttamat haitat yhteiskunnalle ovat kiistattomat.  Vapauttamalla alkoholin myyntiajat tuettaisiin samalla kehitystä jossa juominen on siirtynyt koteihin ja kadulle.  Alkoholilainsäädännön tavoitteena on aina ollut alkoholihaittojen vähentäminen.  Sitä periaatetta pitäisi edelleen noudattaa. Päätöksenteon tulee olla pitkäjänteistä ja perustua tutkittuun tietoon, toteaa vaikuttamistyöryhmän puheenjohtaja Mervi Hara Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkostosta.

Alkoholin myyntiaikojen pidentyminen kasvattaisi sekä kulutusta että haittoja.  Varsinkin pienten kauppojen henkilökunnan turvallisuutta olisi vielä vaikeampi taata.  Jo nyt pienissä kaupoissa on merkittäviä turvallisuusongelmia, eikä henkilökuntaa tai vartiointia ole mahdollista lisätä.

Lisätietoja:
Mervi Hara
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkoston vaikuttamistyöryhmän puheenjohtaja
p. 050 460 2324
mervi.hara@suomenash.fi