EHYT ry:n Elokolot mukana Asunnottomien yössä – kohtaamispaikat pelastaneet monta asunnotonta

tiedote_liitutaulu

EHYT ry:n Elokolot mukana Asunnottomien yössä - kohtaamispaikat pelastaneet monta asunnotonta

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Asunnottomien yössä 17.10. muun muassa Elokolo-kohtaamispaikkojensa kautta. Matalan kynnyksen kohtaamispaikat tarjoavat tukea ja elämänhallinnan aineksia myös asunnottomille.

‒ Eräs asunnottomista asiakkaistamme kertoi Elokolon kirjaimellisesti pelastaneen hänet ensiavusta putkaan -kierteeltä. Ilman maksutonta kohtaamispaikkaa hän olisi jatkanut kierrettään, kertoo 13 vuotta EHYT ry:n Helsingin Elokolossa työskennellyt EHYT ry:n Markku Heino. ‒ Sen sijaan hän sai elämäänsä yhteisön ja loi esimerkiksi monta talvea putkeen lumet koko kalliolaiskorttelin jalkakäytäviltä.

EHYT ry ylläpitää jäsenyhdistystensä kanssa Elokolo-kohtaamispaikkoja viidellä paikkakunnalla. EHYT ry:n kohtaamispaikkaverkostoon kuuluu lisäksi reilut muuta 20 kohtaamispaikkaa ympäri Suomea.

Myös asunnottomaksi jäänyt tutkija Olli Stålström löysi Elokolon toiminnasta vuosikausiksi kannattelijan – huolehtivia ihmisiä, ohjattua ja aktivoivaa toimintaa, opastusta, ruokaa, lehtiä ja netin. Hänellä on nykyisin asunto ja mielekäs tehtävä Helmi ry:n johdossa. Elokolon materiaalinen tuki oli tärkeässä roolissa järjestöjen palveluohjauksen ja oikeudellisen avun rinnalla masennuksen ja asunnottomuuden kierteestä irrottamisessa.

‒ EHYT ry pitää onnistunutta asuntopolitiikkaa myös hyvänä ehkäisevänä päihdetyönä, kertoo järjestöpäällikkö Jiri Sironen. ‒ Asunnottomuuden kanssa painiskellessa myös päihteiden käytön hallitseminen voi käydä vaikeaksi, mikä entisestään lisää elämänhallinnan ongelmia.

EHYT ry mukana tapahtumissa Elokoloissa ja toreilla ympäri Suomen

Helsingin Asunnottomien yön kynttilät sytyttää pitkään asunnottomuuden vastaista työtä tehnyt EHYT ry:n ikähankkeen projektipäällikkö, sosiaalineuvos Antti Honkonen. Helsingin Asunnottomien yön päätapahtuma järjestetään Kallion Vaasanaukiolla klo 17–22. Ohjelmassa on keskustelua, musiikkia (mm. rap-artisti Mercedes Bentso) ja ruokatarjoilua. Helsingissä tapahtuu myös monessa muussa paikassa, mm. Helsingin Elokolon (Toinen Linja 31) ovet ovat auki puolille öin.

Lahden Asunnottomien yön kansalaistapahtumaa vietetään Kansalaistoiminnan ja -taiteen keskuksessa (Vesijärvenkatu 15) klo 19–22. Ohjelmassa on keskustelua, ruokailua, musiikkia ja muuta kulttuuriohjelmaa. Lahden tapahtumassa muistetaan Lämmin kynttilä -tunnustuksella jotain paikallista asunnottomuuden ehkäisemisen saralla toiminutta tahoa.

Turun Asunnottomien yössä esitetään elokuva ”Hilton” klo 17 nuorten Taide- ja Toimintatalo Vimmassa. Elokuvan jälkeen vietetään toritapahtumaa kauppatorilla klo 18–19.30, jonka jälkeen on vielä vuorossa kahvi- ja pullatarjoilua Turun Elokolossa (Yliopistonkatu 10) klo 22 saakka.

Pirkkalan Asunnottomien yötä vietetään Suupantorilla klo 19–23. Ohjelmassa mm. keskustelua, hernerokkaa, yhteislaulua ja elokuva ”Mies vailla menneisyyttä”.

Porin Asunnottomien yötä vietetään kahdessa tilaisuudessa. Päivätilaisuus järjestetään yhteistyössä Satakunnan ammattioppilaitoksen (SAMK) kanssa, ja se sisältää asiantuntijaluentoja sekä järjestötorin, missä maakunnan yhdistys- ja vapaaehtoistoimijoilla on mahdollisuus esittäytyä. Iltatilaisuus järjestetään Satakunnan yhteisökeskuksen pihalla klo 17 alkaen, ja sen ohjelmassa on tulien sytyttäminen, keskustelua, kulttuuriohjelmaa sekä soppa- ja kahvitarjoilua.

Suomessa on tällä hetkellä noin 8000 asunnotonta, joista 4100 pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkiseudun asunnottomista joka neljäs on alle 25-vuotias. Asunnottomien lapsiperheiden lukumäärä on ARA:n tilaston mukaan noussut 35 % vuodesta 2011. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisohjelma on tuottanut hyviä tuloksia, mutta uutta asunnottomuutta syntyy jatkuvasti.

Tänä vuonna YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17. lokakuuta vietetään myös valtakunnallista Demokratiapäivää. Demokratiapäivän teemana on aktiivinen kansalaisuus: äänestäminen, jakaminen, osallistuminen. Asunnottomien yö -kansalaisliike muistuttaa, että aktiivinen kansalaisuus ja täyspainoinen osallistuminen ovat lähes mahdottomia ihmisille, joilla ei ole edes asuntoa.

Lisätietoja tapahtumista eri puolilla Suomea www.asunnottomienyo.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Helsinki ja yleisemmin kansalaisliike:
– Järjestöpäällikkö Jiri Sironen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, 040 450 9077, jiri.sironen(at)ehyt.fi

– Toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen, Vailla vakinaista asuntoa ry, 050 407 9702, sanna.lehtonen(at)vvary.fi

– Viestintäpäällikkö Helena Hulkko, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, 050 582 22 11, 16.10. asti, helena.hulkko(at)ehyt.fi

Lahti: Jukka Suomilammi, EHYT ry / Lahden Elokolo, 0400 252 511, jukka.suomilammi(at)ehyt.fi

Turku: Liisa Äyräs, EHYT ry / Turun Elokolo, 040 455 2874, liisa.ayras(at)ehyt.fi

Pirkkala: Riitta Sattilainen, EHYT ry / Pirkkalan Elokolo, 050 407 1044, riitta.sattilainen(at)ehyt.fi

Pori: Heikki Kemppainen, Porin Elämäntapayhdistys ry, 041 570 7383

www.ehyt.fi

www.asunnottomienyo.fi