EHYT ry on huolissaan kannabiksen käytön lisääntymisestä – seuraukset kokeilusta eivät saa olla kohtuuttomia nuorille

tiedote_liitutaulu

EHYT ry on huolissaan kannabiksen käytön lisääntymisestä –  seuraukset kokeilusta eivät saa olla kohtuuttomia nuorille

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n järjestämässä Kannabisakatemiassa 13.9. Helsingissä haastettiin päihdetyön ammattilaiset, lainsäätäjät, poliisit, poliitikot sekä kannabiksen puolustajat etsimään yhdessä ratkaisuja Suomen kasvavaan, monisyiseen kannabisongelmaan. Harvinainen tilaisuus keräsi lähes 300 osallistujaa.

Kannabisakatemian suuri suosio kertoi tiedon ja keskustelun tarpeesta. Tietämys kannabiksen käytön, kasvatuksen ja myynnin seurauksista on puutteellista ja monesti mustavalkoista. Valistajan näkökulmasta kannabis on haaste nuorten lieventyneiden asenteiden takia.

Kannabiksen käytön rikosoikeudelliset seuraamukset puhuttivat. Toisaalta painotettiin kohtuullista rangaistusta, mutta toisaalta mietittiin, antaako tuomioiden lievyys väärän viestin yhteiskuntamme suhtautumisesta huumeiden haitallisuuteen.

EHYT ry:n kanta on, että kannabiksen käyttöä ei pidä laillistaa tai normalisoida. Samoin kuin tupakoinnista suomalaisessa yhteiskunnassa pyritään eroon, on kannabiksen käytön yleistyminen pyrittävä estämään. Samalla on kuitenkin huolehdittava, ettei kannabiskokeiluista aiheudu yksilötasolla kohtuuttomia, loppuelämää varjostavia seurauksia. Viranomaisten toiminnan tulee olla ennen kaikkea päihdekasvatusta ja käytön lopettamista tukevaa, ei niinkään rankaisemista painottavaa.

Lisätietoja:

Kim Kannussaari
Johtava asiantuntija, EHYT ry
050 597 7555
kim.kannussaari@ehyt.fi