Älä jää yksin! ‒ Elokolojen ohjelmaa joulun ja uuden vuoden aikaan

tiedote_liitutaulu

Älä jää yksin! ‒ Elokolojen ohjelmaa joulun ja uuden vuoden aikaan

Joulu on joillekin yksinäistä aikaa. Kaikille kansalaisille tarkoitettuihin Elokolo-kohtaamispaikkoihin on jokainen tervetullut. EHYT ry:n Elokoloissa on tarjolla jouluista ohjelmaa ja vuoden jokaisena päivänä auki olevissa Helsingin ja Turun Elokoloissa on riittänyt kävijöitä myös vuodenvaihteen pyhinä.

Elokoloissa on tarjolla keskusteluseuraa, päivän lehdet, pientä purtavaa ja kahvia sekä verkkoyhteydellä varustettuja tietokoneita. Elokoloista saa myös neuvontaa sekä terveystietoa.

‒ Kohtaamispaikkatoiminta tukee ihmisten elämänhallintaa ja antaa mahdollisuuden osallistua ja olla osa yhteisöä. Näin se ehkäisee kriisejä, päihdeongelmia ja syrjäytymistä, kertoo EHYT ry:n järjestöpäällikkö Jiri Sironen.

Sisällön tarjoaminen juhlapyhiin ja hetkiin, jolloin yksinäisellä ihmisellä kuuluisi olla yhteisö, on ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta tärkeää.

Helsingin Elokolo Kalliossa (Toinen Linja 31) on auki vuoden jokaisena päivänä klo 9–15. Jouluista ohjelmaa Helsingin Elokolossa on seuraavasti:
‒ Kauneimmat joululaulut -tilaisuus 17.12. klo 11 ja 13
‒ Esitelmä- ja keskustelutilaisuus syöpäsairauksista 18.12. klo 13
‒ Joulun päivinä tarjolla jouluista purtavaa ja pehmeitä paketteja
‒ Elokolon nurkkagalleriassa esillä taidemaalari Erkki Leinosen Lapin maalauksia

Hyvinkään Elokolo Hyvinkään Paavolassa (Jussilankatu 5) on kiinni jouluviikon (viikko 52), mutta sitä ennen 17.12. klo 11–13 on tarjolla joululounasta.

Lahden Elokolo (Vuorikatu 14) ja Patoseudun Toimari (Puotikatu 7) ovat kiinni jouluviikon (viikko 52). Lahden kohtaamispaikkojen ohjelmaa:
‒ 18.12. Patoseudun Toimarin ohjelmallinen jouluinen päivä klo 10–14
‒ 19.12. Lahden Elokolo Lahden joulutorilla yhdistysten joulumökillä nro 19 Lanunaukiolla klo 10–18
‒ 23.12. ja 27.12. Patoseudun Toimarilla ruoan jakoa

Pirkkalan Elokolon remontin aikana marras-tammikuun aikana toimitaan ”vara-Elokolossa” Pirkan opiston tiloissa (Suupankuja 12–14). Elokolo on kiinni jouluviikon (viikko 52). Elokolossa on kaikille avoin joulujuhla 19.12. klo 12–15.

Turun Elokolo (Yliopistonkatu 10) on auki vuoden jokaisena päivänä klo 8.30–14. Maaria-Jäkärlän Eloetappi (Lampolankatu 6 A1) on kiinni jouluviikon 52. Turun kohtaamispaikkojen jouluista ohjelmaa:
‒ Maaria-Jäkärlän Eloetapin joululounas 17.12. klo 11
‒ Turun Elokolon joululounas 19.12. klo 12
‒ Turun Elokolon ruokapäivä 26.12. klo 11 alkaen

EHYT ry ylläpitää jäsenyhdistystensä kanssa Elokolo-kohtaamispaikkoja viidellä paikkakunnalla. EHYT ry:n kohtaamispaikkaverkostoon kuuluu lisäksi reilut 20 muuta kohtaamispaikkaa ympäri Suomea. Lisätietoja EHYT ry:n kohtaamispaikkaverkostosta www.ehyt.fi/kohtaamispaikkaverkosto.

Elokoloissa vietetään myös Tipatonta tammikuuta, jonka ajatuksena on pysähtyä kerran vuodessa miettimään omaa alkoholinkäyttöä ja testata, kuinka hallitseva rooli alkoholilla omassa elämässä on. Vuonna 2014 Tipaton tammikuu nostaa esille säästämisen. Lisätietoja ja materiaalia www.tipaton.fi.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää päihteetöntä liikennettä.

Helsingin Elokolo
Toinen linja 31
050 414 0675
Auki päivittäin klo 9‒15

Turun Elokolo
Yliopistonkatu 10
(02) 233 0729
Auki päivittäin klo 8.30‒14.00

Lahden Elokolo
Vuorikatu 14
050 5923545
Auki arkisin klo 9-15, Elokolo on kiinni jouluviikon (viikko 52).

Pirkkalan Elokolo
”vara-Elokolo” Pirkan opiston tiloissa: Suupankuja 12–14
(03) 368 1295
Auki arkisin klo 9‒15, pe klo 9‒14. Elokolo on kiinni jouluviikon (viikko 52).

Hyvinkään Elokolo
Jussilankatu 5
040 450 8378
Auki ma-to klo 10‒15. Elokolo on kiinni jouluviikon (viikko 52).

Lisätietoja: Järjestöpäällikkö Jiri Sironen, puh. 040 450 9077.