68. juhannushiihto Kilpisjärvellä. EHYT ry mukana.

tiedote_liitutaulu

68. juhannushiihto Kilpisjärvellä. EHYT ry mukana.

”Lunta on 780 metrin korkeudella Saanan pohjoisrinteillä todennäköisesti ensi perjantainakin, jotta juhannusaaton hiihto voidaan järjestää jo 68. kerran”, povaa Kilpisjärven Saana-Veikkojen ”lumimiehiin” kuuluva Veikko Aaltonen.

Mutta jos – joskus – ei olisikaan enää juhannushiihdoille lunta, mitä sitten tapahtuisi perinteikkäälle juhannushiihdolle?  ”No, sellaisessa poikkeustapauksessa sujuteltaisiin ainakin 600 metrin korkeudella ”jänkhällä” eli hiihtotakuu säilyisi yhä”, lupaa Aaltonen hiihtämisen jatkumisesta ja lupaa järjestäjiltä siihenkin suoritusvälineitä.

Liikuntajuhannusperinne alkoi juhannuksena 1946 tunturiopas Yrjö Metsälän aloitteesta ja on jatkunut katkeamattomana. Kilpisjärven liikuntajuhannuksessa on toista kertaa myös tunturirastit rogaining- eli pistesuunnistusmenetelmällä. Kyseessä on aikarajoitteinen suunnistus, jossa haetaan vapaassa järjestyksessä niin monta rastia kuin tietyssä ajassa ehditään. Rastit on pisteytetty vaikeusasteen ja etäisyyden mukaan. Eli ulkoilijoille löytyy helppoja lähirasteja, mutta kartan eri osista löytyy haastetta ja mikä parasta – huimia näköaloja.

Hiihtokisan matka on ollut yleensä noin 250 metriä ja sarjoja ja välineitä on sopivasti kaikille. Tunturirasteissa maksimisuoritusaika on 3-tuntia. Lisäksi ohjelmassa on Saanan vuorijuoksun nousukisa, jossa matkaa on alhaalta huipulle 4 km ja noususumma on 500 m. Saapasta heitetään vauhditta ja tuloksissa on tälläkin kertaa ikäystävällinen kerroin (50 cm/vuosi).

Elämyksellisen Kilpisjärven liikuntajuhannuksen järjestävät Kilpisjärven Saana-Veikot ry, apunaan Enontekiön liikunta- ja vapaa-aikatoimi sekä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuella Kunnon Elämä ry.

Kilpisjärven liikuntajuhannus 2013:
– pe 21.6. klo 17.00 Juhannusaaton hiihdot
– la 22.6. klo 11.00 Tunturirastit
– su 23.6. klo 10.30–12.00 Saanan saapassankari -kisa 
– su 23.6. klo 11.00 Saanan vuorijuoksu

Lisätietoja tapahtumasta www.kunnonelama.fi

Pressikelpoisia kuvia tapahtumasta verkkosivuilla http://www.kunnonelama.fi/?page_id=341

Lisätietoja:
Antti Honkonen
p. 040 529 5283
antti.honkonen(at)ehyt.fi
www.kunnonelama.fi