Blogi: Tuhannen taalan kysymys – Miksi en juo?

Kun lopetin dokaamisen en todellakaan ajatellut, että jes, fresh new life ja ihana elämäntapamuutos edessä! Ajattelin, että tähänkö kaikki nyt loppuu.

Tähänkö loppuu sosiaalinen elämä ja ne spontaanit bileillat, joina alkuillasta kihelmöi vatsanpohjassa tunne siitä, että tänä iltana voi tapahtua ihan mitä vaan. Tähänkö loppuu tanssilattioiden valtaaminen ja se paljon puhuttu villi nuoruus, jonka ainakin silloin luulin rakentaneeni täysin alkoholin ehdoilla.

Oloni tuntui yksinäiseltä ja ulkopuoliselta, sillä en ollut vielä valmis kertomaan ystävilleni päätöksestäni raitistua. En tiennyt mitä vastata kysymykseen, joka ennen pitkää esitetään jokaiselle alkoholinkäytön lopettaneelle: miksi sinä et juo?

Yritin löytää verrokkitarinoita muilta saman läpimenneiltä. Kuuntelin Spotifysta jokaisen raitistumista koskevan podcastin ja tilasin Amazonista englanninkielisiä quit liteja; kirjoja ihmisten omista raitistumistarinoista. Googlailin missä Netflix-sarjoissa olisi alkoholiongelman kanssa kamppailevia nuoria naisia.

Nyt, pari vuotta myöhemmin, raitistumistarinoiden päähenkilöiden skaala on laajentunut valtavasti. Instagramiin pulpahtelee tilejä, joissa raitistumisesta ja alkoholittomasta elämästä puhutaan eri kielillä ja kasvoilla. On yhä useampia, jotka uskaltavat ääneen sanoa, että alkoholi ei ole enää meidän juttumme. Ääneen puhuminen alkoholin jättämisestä on aina rohkea teko, joka luo tilaa hengittää myös heille, jotka eivät vielä ole valmiita puhumaan omasta päätöksestään. Se on stigmojen, tabujen, sekä alkoholinormatiivisuuden rikkomista parhaimmillaan.

Ja se, että alkoholittomuudesta puhuu yhä useampi, helpottaa myös niiden elämää, jotka vasta ottavat raittiudessaan ensiaskeleita ja kokoavat uudelleen identiteettiään. Joten: miksi me emme juo?

Siksi, että olemme juoneet jo ihan tarpeeksi. Siksi, ettei maistu. Siksi, että juomisen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt. Siksi, että emme jaksa enää yhtäkään darraa tai morkkista. Siksi, että ehkä alkoholiin liittyvät muistot ovat kipeitä tai vaikeita. Ehkä siksi, että se ei ole koskaan sopinut meille.

Elämä ei pääty juomisen lopettamiseen. Toivoisin, että olisin tiennyt sen alusta lähtien. Ensimmäiset kuukaudet olivat haastavia, kun uudelleenkalibroin tapaani olla ja elää, mutta pian huomasin olevani edelleen se sama tyyppi, joka raahaa ystävät tanssilattialle. Kaikista hienointa lopulta olikin se, että huomasin pystyväni siihen ihan itse, ilman alkoholia. Raakana itsenäni.