Perustana perhe -ryhmä erityislapsen vanhemmalle ja sisarukselle
Haluaisitko ymmärtää paremmin mitä lapsesi ajattelee ja tuntee ja tukea häntä enemmän? Saada arjen sujumaan yhä jouhevammin? Löytää vertaistukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta - tai vaan mukavaa yhteistä tekemistä koko perheelle?
Tervetuloa mukaan neljän tapaamisen perheryhmään Oulussa maanantaisin 19.1.-9.2.2026 klo 17-19. Ryhmä on tarkoitettu erityislapsen vanhemmalle ja erityislapsen 7-12 vuotiaille sisaruksille.
Perheen lapsen erityisyys vaikuttaa koko perheeseen. Vanhempien aika ja resurssit eivät välttämättä aina riitä sisarusten, eli perheen muiden lasten huomioimiseen ja tukemiseen, vaikka he haluaisivatkin. Tutkimusten mukaan erityisellä sisaruudella voi olla sekä kasvua vahvistavia että tiettyjä riskejä lisääviä vaikutuksia. Vaikka parhaimmillaan erityinen sisaruus on voimavara, saattavat sisarusten keskinäiset suhteet olla vaikeitakin tai tilanne vaikuttaa lapsi-vanhempi -suhteeseen. Tule mukaan alakoululaisten perheille suunnattuun perheryhmään, jossa erityislapsen vanhempi ja 7-12 vuotias sisarus saavat omaa yhteistä aikaa. Tapaamisissa vanhemmat saavat työkaluja arkeen sekä vertaistukea samalla, kun lapsille on omaa ryhmätoimintaa. Tapaamisissa pohditaan yhdessä perheen vahvuuksia, yhteisiä toimintatapoja ja sitä, miten saadaan arki sujumaan.
- Vanhemmat saavat käytännön vinkkejä toimivien rajojen asettamiseen, arjen suunnitteluun ja lapsen huomioimiseen arjessa. Vanhemmat pohtivat myös omaa kuormitusta ja sen hallintaa.
- 7-12 vuotiaat lapset miettivät omassa ryhmässään kaveritaitoja, omia vahvuuksiaan ja harjoittelevat esimerkiksi ryhmäpaineen vastustamista.
- Asioita opitaan leikkien, yhdessä tehden ja keskustellen – koulutettujen ohjaajien ja valmiin, testatun ohjelman tuella.
- Illan aikana tarjotaan perheille lämmin ruoka.
- Osallistuminen on maksutonta ja alle kouluikäisille sisaruksille järjestetään tarvittaessa lastenhoito.
Tapaamiset järjestetään maanantaisin klo 17-19 Oulun seudun omaishoitajat ry:n toimipisteessä, Isokatu 47, Oulu. Tapaamisiin ovat tervetulleita erityislasten vanhemmat ja 7-12 vuotiaat sisarukset yhdessä. Tapaamiset ovat päihteettömiä ja nikotiinittomia.
Voit ilmoittautua ryhmään linkin kautta.
Ryhmä toteutetaan yhteistyössä Oulun seudun omaishoitajat ry:n ja Ehyt ry:n kanssa. Lue lisää Perustana perhe ryhmistä esitteestä: Perustana perhe -toiminta, kaikille perheille.
Ilmoittautuminen/Sign in
Lisätietoja: