Ensihuoli-verkkokoulutus opiskelijoille

Vanha ja nuori mies keskustelevat.

Kun huoli läheisestä herää... osaatko sinä toimia? Ensihuoli-koulutus tarjoaa valmiuksia päihteidenkäytöstä tai pelaamisesta syntyneen huolen puheeksi ottamiseen.

Ensihuoli-koulutuksessa opitaan puhumaan vaikeista asioista kunnioittavalla tavalla, toista rohkaisemalla ja tukemalla. Koulutus on maksuton ja tarkoitettu opiskelijoille ja nuorille aikuisille. Kohderyhmänä ovat henkilöt, jotka kaipaavat välineitä arkipäivän päihdehaittojen ja niistä syntyneen huolen kohtaamiseen ja puheeksiottoon ihmisenä ihmiselle. Lisäksi koulutukseen voivat osallistua kaikki, joita kiinnostaa mahdollisuus toisten auttamisesta ehkäisevän päihdetyön vapaaehtoistoiminnassa.

Koulutuksen tavoitteena on oppia tunnistamaan huoli ja löytää keinoja huolen ilmaisuun sekä antaa käytännön työkaluja lähipiirissä havaittuihin päihdehaittoihin puuttumiseen ja puheeksiottoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Koulutuksen sisällöt ovat sovellettavissa myös pelaamisesta syntyneen huolen puheeksi ottamiseen.

Tule mukaan Ensihuoli-verkkokoulutukseen 15.10.2020 klo 17-19

Koulutuksessa käsitellään erilaisia tapoja asioiden puheeksiottoon, saadaan uusia näkökulmia, sekä kiinnitetään huomiota omaan jaksamiseen. 

Koulutus järjestetään Teams-yhteydellä. Osallistumiseen tarvitaan joko Teams-sovellus tai Google Chrome -verkkoselain. Teams-sovelluksen lataaminen on maksutonta. Lisäksi tarvitset rauhallisen tilan ja kuulokkeet tai kaiuttimen. Osallistumislinkki ja tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse ennen koulutusta. Voit osallistua koulutukseen anonyymisti nimimerkillä liittymällä mukaan verkkoselaimen kautta.

Koulutukseen mahtuu 50 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittaudu mukaan koulutukseen tästä.

Lisätietoja

Heli Airaksinen.

Yksityinen: Airaksinen Heli

Aluekoordinaattori, Itä-Suomi 050 571 0480
Katso henkilön esittely

Törrönen Soile

Järjestöasiantuntija 040 526 7201
Katso henkilön esittely