Sari Aalto-Matturi: Hyvinvointi ja alkoholihaitat Sipilän talousagendalle

Hyvinvointi edellyttää vahvaa taloutta, mutta talous ei pysy vahvana, jos hyvinvointi rapautuu. Tämä on helppo ymmärtää, kun perehtyy vaikkapa päihde- ja mielenterveysongelmien kustannuksiin yhteiskunnassa.

Miksi päihdehaitoista on niin vaikea puhua?

Kuluneella hallituskaudella työurien pidentäminen on ollut keskeisiä keskustelunaiheita. Työurapohdinnoissa on uskallettu nostaa esiin niin opiskelijoiden etuuksia kuin tarve eläkeiän myöhentämiseen. Päihdehaitat sen sijaan eivät ole nousseet agendalle. Kuitenkin päihdehaitat tunnistetaan suomalaisessa yritysmaailmassa hyvin (TNS Gallup 2014). Alkoholista aiheutuvat sairauspoissaolot ovat vuosittain arviolta 2 miljoonaa työpäivää – siis lähemmäs 10 000 henkilötyövuotta. Alkoholi on merkittävä työkyvyttömyyseläkkeiden taustatekijä. Nämä työkyvyttömyydet eivät liity vain alkoholismiin tai suurkulutukseen – jo pelkkä humalahakuinen juomistapa kaksinkertaistaa työkyvyttömyysriskin. Alkoholi on myös yksi suurimmista työikäisten kuolinsyistä. Alkoholiin kuolee vuosittain enemmän työikäisiä naisia kuin rintasyöpään ja enemmän työikäisiä miehiä kuin sepelvaltimotautiin. Siis enemmän kuin tauteihin, jotka yksittäisinä sairauksina tappavat eniten työikäisiä naisia ja miehiä Suomessa.

Alkoholihaittojen kokonaiskustannusten arviointi ei ole helppoa. Koko Euroopan unionissa alkoholihaittojen kustannuksiksi on arvioitu 155,8 miljardia euroa. Suomessa arviot kokonaiskustannuksista ovat viime vuosina vaihdelleet noin neljästä miljardista jopa 13 miljardiin euroon. Lukujen epämääräys johtuu siitä, että rajojen vetäminen on aina tulkinnanvaraista: mitkä terveyshaitat, mitkä tuotannonmenetykset, mitkä omaisuusvahingot jne. lopultakin liittyvät alkoholiin ja mitkä eivät? Yksimielisyys laskentamallista ja tarkan laskelman tuottaminen sen pohjalta ei ehkä lopultakaan ole se kaikkein tärkein asia. Tärkeämpää on tunnistaa, että alkoholihaitat maksavat yhteiskunnalle miljardeja. Ison osan siitä maksavat yritykset. Kun kustannusten mittakaava on tuo, niistä on myös mahdollista saada aikaan merkittäviä säästöjä. Samalla haittoihin liittyy myös merkittäviä riskejä – toimilla, jotka lisäävät kulutusta ja haittoja, saadaan helposti suurta taloudellistakin vahinkoa aikaiseksi. Siksi on tärkeää, että alkoholipolitiikka Suomessa on johdonmukaista ja vastuullista.

Minkälaista kieltolakia päihdehaittojen vähentäminen sitten edellyttää?

Ei minkäänlaista. Kieltolakia en ole kuullut kenenkään esittävän, mutta monen vastustavan. Sen sijaan verotuksella on alkoholipolitiikassa iso rooli.

Maltillisten veronkorotusten politiikan vaikutukset näkyvät kulutuskäyrissä. Kulutus on vuodesta 2008 alkaen tehtyjen korotusten myötä hiljalleen laskenut ja verotuottoja on kertynyt lisää satoja miljoonia euroja. Nettohyöty on vahvasti positiivinen, vaikka osa hyödystä sulaakin matkustajatuontiin. Matkustajatuontikeskustelussa on tärkeää pitää pää kylmänä ja iso kuva mielessä. Vaikka viinaralliin liittyy ilmeisiä ongelmia ja haittoja, suuri raha ja suuret kustannukset ovat muualla kuin matkustajatuonnissa. Suurin osa Suomessa kulutetusta alkoholista ostetaan Suomesta, tyypillisesti ruokakaupasta.

Viinaralli mainitaan usein samassa lauseessa ravintola-alan toimintaedellytysten kanssa. Tosiasiassa ravintola-ala on menettänyt markkinaosuuttaan ennen kaikkea ruokakaupoille ja vähemmässä määrin matkustajatuonnille. Tuntuukin hämmentävältä, kun samat keskustelijat kantavat syvää huolta ravintola-alan pärjäämisestä ja vaativat seuraavassa hengenvedossa viinejä ruokakauppaan. Tällaista kattausta tarjoili vaalien alla myös väistyvä sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty.

Toinen usein toistettu ajatus on alkoholiveron alentaminen, josta toivotaan apua viinarallin hillitsemiseen. Kovin harva tuntuu muistavan, että tuo keino on jo kokeiltu kertaalleen vain vuosikymmen sitten, kun veronalennuksilla haluttiin varautua Viron EU-jäsenyyteen. Kokemuksen perusteella tiedetään oikeinkin hyvin, miten veroale vaikuttaa: alkoholiverotuotto laskee, kulutus lisääntyy ja päihdehaittakustannukset kasvavat, ja päätöksentekijälle tulee kiire tehdä jotain tilanteen vakauttamiseksi. Lisäksi ruokakaupan markkinaosuus todennäköisesti edelleen kasvaa ja ravintoloiden markkinaosuus pienenee. Tämä siksi, että ruokakaupan oluessa veronalennussentit tuntuvat ihan toisella tavalla kuin ravintolahinnoissa. Vero kun on sentteinä ihan sama samassa määrässä kaupan ja ravintolan olutta.

Kuitenkin alkoholiveronalennusten kanssa on vaalien alla flirttailtu hyvinkin innokkaasti. Jostain syytä vähemmän tai tuskin lainkaan – on keskusteltu anniskelun arvonlisäveron alentamisesta. Jos anniskelun alv laskettaisiin ruokailun tasolle eli 24 prosentista 14 prosenttiin, pudotus jo tuntuisikin tuopin hinnassa, toisin kuin vastaava 10 prosentin alennus alkoholiveroon. Alv-alen vaikutus ravintola-annoksen hinnassa olisi kymmeniä senttejä, alkoholiveroalen vain senttejä. Ravintola-alan tukeminen arvonlisäveron alentamisella tuskin lisäisi dramaattisesti kulutusta. Todennäköisemmin se auttaisi palauttamaan hiukan koteihin siirtynyttä kulutusta takaisin ravintoloihin. Sen sijaan alkoholiveron kautta tuleva alkoholijuomien yleinen hinnanalennus varmasti lisäisi kulutusta ja haittoja. Tämä ei ole mielipidekysymys – vaikutuksen voi kuka tahansa tarkistaa 2004-2008 kulutustilastoista.

Alkoholipolitiikka on terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa

Mitä muuta haittojen vähentämiseksi sitten pitäisi tehdä? Olennaisin asia on olla tekemättä virheitä, joita myöhemmin kadutaan. Alkoholilaki on modernisoitu kahdesti – 1960 ja 1990-luvuilla. Molemmilla kerroilla uudistaminen tarkoitti merkittävää saatavuuden vapauttamista ja johti kulutuksen ja haittojen rajuun kasvuun. Stubbin hallitus jäädytti tämänkertaisen alkoholilain kokonaisuudistuksen odottamaan uutta hallitusta. Laissa on epäilemättä paljon modernisoitavaa – esimerkiksi rajoitukset, jotka estävät kahden ravintolan yhteisen anniskelualueen, eivät ole tätä päivää. Myöskään joulumarkkinoiden terästetyt glögit, jazz-kansan piknik-eväät tai edes tuplapaukkujen tarjoaminen tuskin saavat haittaviisareita värähtämään. Mutta olennaista on, että uudistus tehdään vastuullisesti ja harkiten. Perustavana lähtökohtana tulee edelleen olla terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Jos verotus ja alkoholilain uudistaminen vastuullisesti ovat pointit yksi ja kaksi, kolmantena pointtina hallitus toivottavasti tekee voitavansa, että sekä päihdehaittojen ehkäisy että hoitaminen hoidetaan Suomessa kunnialla. Vaikeina aikoina on suuri houkutus leikata sieltäkin, missä leikkaukset ajan mittaan tulevat kalliiksi. Näin on jo käynyt päihdehaittojen osalta. Vanha raittiustyölaki oli jo jäänyt melko lailla unohduksiin ja päihdepalveluissa kehitys on monessa kunnassa ollut kylmäävää. Uusi ehkäisevän päihdetyön laki toivottavasti palauttaa mieleen kuntien vastuut.

Ei holhousta vaan vakaata harkintaa

Toki on paljon muuta, mitä voisi ja pitäisi tehdä. Samalla kun yrityksissä päihdehaitat tunnistetaan, niiden hillitsemiseksi tehdään yritystasolla vieläkin yllättävän vähän. Liian usein päihdehaittoihin puututaan vasta kun on jo liian myöhäistä. Työelämän päihdehaitoista puhuttaessa sana ’alkoholismi’ nousee jo jotakuinkin toisessa lauseessa keskiöön. Alkoholismi on kuitenkin jotain, joka tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Jos työelämässä tartutaan vasta alkoholismin aiheuttamiin ongelmiin, ollaan jo pahasti myöhässä. Toki avaintoimijoita tässä ovat yritykset itse ja niiden järjestöt. Mutta ei hallituskaan tässä kädetön ole – voisiko asianmukainen päihdeohjelma esimerkiksi olla edellytyksenä sille, että yritys voi maksattaa työterveysmenojaan Kelalla?

 Viime vuosina alkoholipolitiikka on herättänyt vahvempia tunteita kuin aikoihin. Holhoukseen on haluttu tolkkua. Alkoholipolitiikassa ei kuitenkaan ole kyse holhouksesta ja yksilönvapauksien riistosta. Sen sijaan alkoholipolitiikassa tulee ilman suuria tunteita tunnistaa alkoholin taloudelliset, sosiaaliset ja inhimilliset haitat, ja miettiä, minkä verran yhteiskunta on niistä valmis kantamaan vastuuta – ja maksamaan. Kun sitten taso on määritelty, mietitään, minkälaista päätöksentekoa sen saavuttaminen vaatii tai ei vaadi. Jos kuitenkin päätöksentekijän huomio häivähtelee milloin viinarallissa, milloin ravintoloissa ja milloin siinä, että grilliviini olisi kiva ostaa lihatiskin vierestä, iso kuva unohtuu. Ja sen osana tuottavuus ja kilpailukyky.

 

Lisätiedot:

Sari Aalto-Matturi
Toiminnanjohtaja, EHYT ry
sari.aalto-matturi(a)ehyt.fi
p. 0400 508 234