Joka viides EHYTin päihdekasvatuksessa kohtaama oppilas kohdataan ruotsiksi
EHYT tekee vuosittain laajasti päihdekasvatusta ruotsiksi. Vuonna 2025 päihdekasvatuksen oppitunneilla kohdattiin noin 4 000 ruotsinkielistä oppilasta. Ruotsinkieliset koulut ja oppilaitokset ovat myös sitoutuneet päihdekasvatukseen vahvasti, ja monissa niistä yhteistyö EHYTin kanssa jatkuu vuodesta toiseen.
Vuonna 2025 EHYTin päihdekasvatuksen oppitunneilla kohdattiin yhteensä 22 213 oppilasta, joista 18 prosenttia eli noin 4 000 kohdattiin ruotsiksi. Ruotsinkielistä päihdekasvatusta toteutetaan eri kouluasteilla alakouluista toiselle asteelle ruotsinkielisten kouluttajien voimin.
Ruotsinkielistä oppilaitostyötä tehdään erityisesti Uudellamaalla ja Etelä-Suomessa. Lisäksi ruotsinkielistä päihdekasvatusta ja koulutuksia toteutetaan myös muualla Suomessa, kuten Pohjanmaalla, sekä valtakunnallisesti verkossa ruotsinkielisen vanhempainiltojen kautta. Näin toimintaa voidaan tarjota ruotsinkielisille lapsille, nuorille, huoltajille ja ammattilaisille asuinpaikasta riippumatta.
Ruotsinkielisten koulujen aktiivisuus näkyy erityisesti pitkäjänteisessä yhteistyössä. Päihdekasvatus ei monessa koulussa ole yksittäinen vierailu, vaan toimintaa toteutetaan suunnitelmallisesti vuodesta toiseen. Oppituntien rinnalla järjestetään myös vanhempainiltoja ja henkilöstötilaisuuksia, jolloin päihdekasvatuksen tueksi saadaan mukaan nuorten arjessa läsnä olevat aikuiset.
Ruotsinkieliset huoltajat osallistuvat aktiivisesti EHYTin toimintaan. Vuonna 2025 vanhempaintilaisuuksissa tavoitettiin kaikkiaan 2 853 huoltajaa, joista 25 prosenttia eli yli 700 kohdattiin ruotsiksi.
EHYT haluaa tarjota lapsille ja nuorille laadukasta ja ajankohtaista päihdekasvatusta heidän omalla kielellään. Ruotsinkielisten koulujen ja oppilaitosten vahva sitoutuminen kertoo siitä, että päihdekasvatus nähdään tärkeänä osana lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemista ja ennaltaehkäisevää työtä.
EHYT tarjoaa myös ruotsinkielisiä opetusmateriaaleja päihdekasvatuksen tueksi. Materiaaleja on eri-ikäisten lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn, ja niiden aiheina ovat esimerkiksi alkoholi, nikotiinituotteet, huumausaineet, digipelaaminen ja rahapelaaminen. Materiaalien avulla opettajat ja muut lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset voivat käsitellä aiheita omissa ryhmissään myös itsenäisesti. Ruotsinkielisten materiaalien tarjoaminen on tärkeä osa EHYTin työtä: päihdekasvatuksen tietojen ja työkalujen tulee olla saatavilla molemmilla kotimaisilla kielillä.
Tutustu EHYTin ruotsinkieliseen toimintaan sivulla ehyt.fi/sv