Alkoholilakiuudistusta on tarkasteltava myös tasa-arvon näkökulmasta

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät pääsivät toukokuussa yhteisymmärrykseen alkoholilainsäädännön muuttamisesta.  Merkittävintä eduskuntaryhmien esityksessä on ehdotus, joka mahdollistaisi vahvojen (5,5 %) oluiden, siidereiden ja lonkeroiden myynnin lähikaupoissa sekä uusien tuoteryhmien, kuten limuviinojen, tuomisen niiden rinnalle. Eduskuntaryhmät haluavat helpottaa alkoholin saatavuutta myös muilla tavoin. Tutkijat ja asiantuntijat pelkäävät esityksen lisäävän toteutuessaan alkoholin aiheuttamia haittoja, koska se lisäisi alkoholin kokonaiskulutusta.  

Seuraavaksi odotetaan hallituksen esitystä alkoholilainsäädännön uudistamisesta. Sen jälkeen asia siirtyy lausuntokierrokselle ja valiokuntien sekä eduskunnan käsittelyyn.   Eduskunnan käsittelyn on toivottu etenevän rivakassa aikataulussa. Rivakkuuden nimessä ei tule kuitenkaan pyrkiä hätiköityihin ratkaisuihin vaan punnita tarkkaan lakiuudistuksen mukanaan tuomia haittoja ja hyötyjä ja muita yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Lakiuudistusta ajavien tahojen näkemyksiä on hallinnut paljolti ns. vapaus-näkökulma. Jos tätä näkökulmaa hieman karrikoi, niin pyrkimyksissä hillitä alkoholin saatavuutta on ollut kyse järjettömästä holhouksesta, jolla ei ole ollut mitään myönteisiä vaikutuksia. Esillä on ollut myös elinkeinovapaus ja sen mahdollisuudet.

Vapaus-näkökulma onkin houkutteleva. Kukapa ei haluaisi olla vapaa? Tai elää niin, että hänen toimintaansa rajoitettaisiin mahdollisimman vähän? Yhteiskunnassa vallitsee nyt vahva yksilöllisyyden eetos, joten politiikkaa on helppo perustella vetoamalla yksilönvapauteen.  

Samalla herää kuitenkin kysymys, kenen vapaudesta oikeastaan puhumme, kun puhumme alkoholista suomalaisessa yhteiskunnassa? Entä miten vapauden näkökulmasta suunniteltu uudistus suhteutuu yhteiskunnalliseen tasa-arvoon, johon pyrkiminen yhteiskunnan eri osa-alueilla on yksi keskeisimmistä lainsäädäntömme tavoitteista?

Helsingin yliopiston tutkijat Matilda Hellman ja Anu Katainen näyttävät parin vuoden takaista ”viskigatea” koskevassa tekstianalyysissaan (Sosiologia 2/2016), että ainakin sosiaalisessa mediassa kyse on ollut suomalaisten miesten vapaudesta nauttia kansalaisoikeudestaan juoda alkoholia.  Tämän lisäksi keskusteluun on liittynyt sekä puolue- että sukupuolipoliittisia sävyjä.

Alkoholin nauttimisen vastustajina ovat esimerkiksi esiintyneet ”juoppoja hyysäävät kukkahattutädit” ja eduskunnassa istuvat ”punaiset naiset”, jotka ovat päätöksillään ja toiminnallaan estäneet kohtuuttomasti keskustelijoiden vapauden toteutumista.  Eräänlainen vastustaja tai este vapaudelle on myös ”juoppo”, joka joidenkin keskustelijoiden mielestä ansaitsisi tulla palautetuksi alkoholipolitiikan keskipisteestä ja kiinnostuksen kohteesta omalle paikalleen ”luuseriksi”.

Tämä ei ole tietenkään koko kuva alkoholiuudistukseen liittyvästä keskustelusta. Uudistusta ovat esimerkiksi ajaneet aktiivisesti monet naisetkin, ja sävy ei ole ollut näin ikävä.

”Viskigate” sai kuitenkin paljon kannatusta ja vei alkoholilakiuudistusta merkittävästi eteenpäin.  Sen valossa alkoholipolitiikan vapauttamista ajavaa käsitystä voikin luonnehtia melko suppeaksi ja perinteiseksi: itsenäinen suomalainen mies vastaan holhoava valtio (joka on saanut 2000-luvulla vielä naisen muodon).

Alkoholiin liittyvät haitat kuitenkin kuormittavat yhteiskuntaa monin eri tavoin. Miten lakiuudistus tukisi lainsäätäjän pyrkimyksiä vähentää yhteiskunnallista eriarvoisuutta, terveyshaittoja ja haittojen ehkäisyn kustannuksia?

Aikaisemman tutkimuksen valossa huonosti, sillä uudistus on omiaan lisäämään alkoholin aiheuttamia haittoja.  Oikeastaan voisikin kysyä, vaikeuttaako uudistus kohtuuttomasti muihin lakeihin kirjattuja tavoitteita edistää ja ylläpitää hyvinvointia ja yhteiskunnallista tasa-arvoa, ja jos vaikeuttaa niin mitä tämänkaltaista kehitystä edistävästä politiikasta tulisi ajatella.

Ruotsalaisen sosiologi Göran Therbornin mukaan politiikan tekoa on 2000-luvulla leimannut ympäri maailman taistelu keskiluokan sympatioista.  Tuloksena on politiikkaa, joka pyrkii miellyttämään keskiluokkaa ja torjumaan heidän ”kärsimystään”, mutta ei näe tähän liittyviä haittapuolia kuten päätöksiin mahdollisesti liittyviä yhteiskunnallista eriarvoisuutta lisääviä elementtejä.

Tällaisia piirteitä on havaittavissa myös alkoholilakiuudistuksessa. Alkoholia tarkastellaan usein oman vapauden tai edun näkökulmasta miettimättä sitä, mitä tämän vapauden toteutumisesta seuraa muiden kannalta.

Hellmanin ja Kataisen tarkastelemissa keskusteluissa alkoholin vapaa nauttiminen nousee autonomisen yksilöllisyyden symboliksi, johon puuttuminen loukkaa perustavalla tavalla kansalaisten oikeuksia. Myös muualla julkisessa keskustelussa ovat olleet esillä alkoholiin saatavuuteen liittyvät rajoitukset, joita on pidetty turhana aikuisten ihmisten holhouksena. Sen sijaan toimenpiteitä tulisi kohdistaa suurkuluttajiin eli niihin, joille alkoholista on tullut ongelma.

Suurin rasite yhteiskunnalle tulee kuitenkin tavanomaisesta alkoholinkulutuksesta. Myös valtaosa riskirajalla olevista ihmisistä, eli noin puoli miljoona suomalaista, on aivan tavallisia ihmisiä, joita emme miellä suurkuluttajiksi.  Eikö tähän ryhmään saisi yrittää vaikuttaa millään tavoin tai heidän toimiaan rajoittaa? Olemmeko valmiit kohdentamaan toimenpiteitä vain ”muihin”, vaikka myös omat valintamme olisivat merkittävässä asemassa alkoholiin liittyvän yhteiskunnallisen haittataakan muodostumisessa?  

Entäpä, jos uudistusta tarkastelisikin vaikkapa lapsen oikeuksien näkökulmasta? Tai pohtisi vakavasti, mitä ”vapauksien” lisääminen alkoholin osalta eri väestöryhmissä tarkoittaa? 

Lopuksi, on myös syytä korostaa, että emme elä maassa, jossa olisi erityisen tiukka alkoholikontrolli. Aikuiset voivat ostaa alkoholia varhain aamusta myöhäisiltaan asti, ja valikoima on runsas.  Alkoholiin ei liity meillä myöskään tiukkoja käyttäytymisnormeja, kuten esimerkiksi Etelä-Euroopassa.

Puhu holhouksesta ja yksilön vapauksien rikkomisesta tuntuukin liioittelulta. Tasa-arvon näkökulmasta taas moni tärkeä kysymys on jäänyt vapauden varjoon.  Nämä seikat on hyvä pitää mielessä nyt, alkoholiuudistuksen hakiessa lopullista muotoaan.

 

Kirjoittaja on Päihdeasiamiestoiminnan kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori EHYT ry:ssä.