Peliongelma on oikea ongelma
Tavallaan pokeriammattilaisen tulonmuodostuksen kannalta on ikävää, että peliongelmaisia ei pokeri havaintojeni mukaan houkuttele samassa määrin kuin onnenpelit. Toisaalta viihtyvyyden kannalta on parempi, että peliseura muodostuu pääasiassa viihdepelaajista, joilla on hyvin varaa pelaamaansa peliin ja lisäksi muista ammattilaisista.
Olen seurannut satojen ongelmapelaajien ”uria”. Tavallisin tarina on, että pelataan entistä suuremmilla summilla siihen asti, kunnes omat rahat loppuvat ja sitten yritetään lainata sitä kaikilta mahdollisilta henkilöiltä. Kun luotonottomahdollisuudetkin ovat menneet, turvautuu osa jopa rikoksiin.
Hoitosuositukseni peliongelmaiselle on kaiken rahapelaamisen lopettaminen. Vähentäminen ja kontrollointi karkaavat oikeilta ongelmapelaajilta käytännössä aina käsistä. Jotkut hyvin harvat ovat onnistuneet kanavoimaan rahapelitarpeensa voittavaan pokeriin tai urheiluvedonlyöntiin, mutta nämä ovat poikkeuksen poikkeuksia.
Rahapelihaittojen ehkäisyssä tulisi panostaa voimakkaasti koulutukseen. Käytän tässä mieluummin termiä koulutus kuin valistus. Jos koko kansa ymmärtäisi, että onnenpeleistä ei pitkällä juoksulla voi voittaa mitenkään, häviäisi peliongelmasta valtaosa. Tosin samalla häviäisi osa rahapelijärjestelmän tulopohjasta.
Vaikka en ole varsinaisesti holhoamispolitiikan kannattaja, en näkisi pahana, jos jokaisen peliautomaatin kyljessä olisi lappu ”Tämä automaatti palauttaa laittamastasi eurosta 90 (oikean palautusprosentin mukaan) senttiä takaisin”.
Todennäköisyyslaskennan opettamiseen pitäisi panostaa koulussa selkeästi enemmän. Tämä hoituisi ihan matematiikan sisäisillä painotuksilla. Suorakulmaisten särmiöiden tilavuuksia olen joskus osannut laskea ja integrointikin sujui vielä ylioppilaskirjoituksissa. Nykyosaaminen on hyvin lähellä nollaa ja käyttö tasan nolla. Todennäköisyyslaskentaa käytän edelleen päivittäin, ja muidenkin kuin peliammattilaisten kannattaisi.
Jokaisen olisi hyvä esimerkiksi ymmärtää, mitä palautusprosentti tarkoittaa. Jos ymmärtää, mitkä ovat rahapelien oikeat odotusarvot, on paljon epätodennäköisempää edetä rahapeliurallaan peliongelmaiseksi asti.
Kaikki peliongelmaiset yrittävät jossain vaiheessa rajoittaa pelaamistaan. Tämä ei tavallisesti onnistu. Tiedän kokonaan lopettaneita ongelmapelaajia, jotka ovat pysyneet ”kuivilla” koko loppuelämänsä. Ja sitten tiedän ongelmapelaajia, jotka ovat hetken pelanneet vähän vähemmän ja sitten sortuneet uudestaan. Ongelmapelaamisesta kohtuulliseen viihdepelaamiseen siirtyminen näyttää pokeriammattilaisen silmin lähes kokonaan ylittämättömältä kynnykseltä.
Käytännön toteuttamiskelpoisena toimenpiteenä pitäisi tehdä välittömästi mahdolliseksi elinikäiset vapaaehtoiset pelikiellot kaikkiin rahapeleihin. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa vain vuoden ”jäähyt” ja nekin on haettava erikseen jokaiselle pelintarjoajalle.
Jätän hoiva-alan ammattilaisille, miten ongelmapelaajat populaatiosta tunnistetaan. Mutta selkeää on, että jos pelaaja omasta mielestään on ongelmapelaaja, tulisi hänellä olla mahdollisuus rajoittaa pelaamistaan halutessaan vaikka loppuelämäksi.
P.S. Pitäisi kehittää PGSI:tä1 parempi testi sen määrittelemiseen, onko pokerinpelaaja peliongel-mainen. Sokeasti PGSI:tä tulkitsemalla kaikki pokeriammattilaiset tulisi luokitella vähintään ongelmapelaajiksi. Tosin peliriippuvaisiahan me kaikki olemmekin. Pelaamatta kun ei voi pokerista leipäänsä tienata.
1) PGSI (Problem Gambling Severity Index) on rahapeliongelman vakavuusasteen mittaamiseen käytetty mittari, joka koostuu yhdeksästä kysymyksestä. Sitä on Suomessa käytetty mm. rahapelaamista selvittävissä väestökyselyissä.
