Mikä on alkoholilain uudistuksen tavoite?
![Eduskuntatalo.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2016/04/eduskunta1_0.jpg)
– On arvopohja poliitikoilla mikä tahansa, minimivaatimus on, että tiedetään esitettyjen asioiden vaikutukset suomalaisten kansanterveyteen ja sitä kautta yhteiskunnalle tuleviin kustannuksiin, huomauttaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula.
Keskusteluissa on ollut esillä kaupassa myytävien alkoholijuomien prosenttirajojen nostaminen. Vahvat oluet voidaan tuoda kauppoihin ainoastaan, jos samalla hyväksytään, että kulutus kasvaa niin alkoholin väkevöitymisen kuin saatavuuden lisääntymisen vuoksi. Päätös tarkoittaisi noin 6 %:n kulutuksen kasvua sekä 150 alkoholista johtuvaa kuolemaa.
– Ovatko poliitikot oikeasti tähän valmiita?, kysyy Hannula. Jos ovat, tämä pitää myös avoimesti kertoa.
Prosenttirajan muutoksella murretaan myös Alkon monopolia, jolla on suomalaisten vankka kannatus (60 %). Monopoli on tärkeä osa haittojen vähentämistä Suomessa, mutta se on myös alueellinen tasa-arvokysymys. Alko takaa saman laadun, palvelun sekä hinnan kaikkialla Suomessa.
Kulutus ja haitat on saatu laskusuuntaan. Tehtävillä päätöksillä on mahdollista jatkaa myönteistä kehitystä. Talousvaikeuksissa painivalle Suomelle on tärkeää tehdä työuria pidentävää ja ihmisten hyvinvointia lisäävää alkoholipolitiikkaa. Tällaiset päätökset vähentävät samalla yhteiskunnan turhia menoja.
Lisätiedot:
Kristiina Hannula
EHYT ry, toiminnanjohtaja
p. 040 701 5207
Katso myös
![Tekoälyllä tehty mustavalkoinen kuva jossa ovan suussa on postin tuomia viinilaatikoita. Ovelta ulospäin juoksee ylivalaistu lapsen hahmo.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2024/06/nakymattomat-lapset-alkoholin-kotiinkuljetus-233x176.jpg)
Järjestöt: Loma ei tarkoita kaikille lapsille mukavaa aikaa perheen kanssa
18.06.2024![Ihmisiä kesällä Helsingin keskustassa.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2022/08/RJT-1931548_original-233x176.jpg)
Alkoholi luultua suurempi tappaja Suomessa: Vuodessa katoaa 37 000 elinvuotta alkoholiperäisistä syistä
22.05.2024![Nuori katsoo kameraan puhelin kädessään.](https://ehyt.fi/wp-content/uploads/2024/05/hakematta-paras-tytto-ja-puhelin-233x176.png)