Google toimii vastuullisena suunnannäyttäjänä alkoholimainonta-asiassa

tiedote_liitutaulu
– Googlen tuore päätös alkoholimainonnan lopettamisesta Suomessa on ilahduttava, toteaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Alkoholimainonnan vaikutuksista erityisesti nuorten alkoholinkäyttöön tiedetään nykyään paljon. Alkoholimainonta sekä aikaistaa että lisää nuorten alkoholinkäyttöä. Alkoholiteollisuus on kuitenkin voimakkaasti vastustanut alkoholimainonnan rajoittamista, eikä sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys asiasta ole edennyt.

– Onkin erityisen tervetullutta, että Google näkyvänä mediatoimijana toimii vastuullisena suunnannäyttäjänä ja luopuu vapaaehtoisesti alkoholimainonnasta Suomessa. Vastaavia päätöksiä kuulisi mielellään myös kotimaisilta viestintäalan yrityksiltä, peräänkuuluttaa Aalto-Matturi.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin. Alkoholiin, tupakkaan ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja sekä edistää liikenneraittiutta. Järjestö aloitti toimintansa 2012, jolloin Elämäntapaliitto ry, Terveys-Hälsan ry ja Elämä On Parasta Huumetta ry yhdistyivät.

Lisätietoja: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, 0400 508 234