Päihdetyön ammattilaiset muistivat kansanedustajia pullopostilla

uutinen1

Pullopostia kansanedustajille –tempaus sai alkunsa Päihdepäiviltä, joka on vuosittainen ammattilaisten ja vapaaehtoisten järjestötoimijoiden tapahtuma. Tänä keväänä tapahtuma keräsi Helsinkiin yli 800 ihmisen joukon, pohtimaan keinoja humalahakuisen ja tissuttelevan alkoholikulttuurimme muuttamiseksi. Muutos tarvitsee meitä kaikkia, myös päätöksentekijöitä. On tulevaisuuden Suomen etu, että alkoholipolitiikka on vastuullista ja alkoholin taloudelliset, sosiaaliset ja inhimilliset haitat tunnistetaan. Suomalaisilta itseltään löytyy myös ymmärrystä järjestöjen ja päihdealan toimijoiden vaatimukselle. Useamman kuin joka kolmannen suomalaisen mielestä päihdehaitat ovat Suomessa jo niin suuret, että valtio voisi säädellä alkoholin kulutusta nykyistä enemmän. (TNS Gallup 2015)

Pullopostia olivat noutamassa kansanedustajat Hanna Halmeenpää (vihr.), Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.), Antero Laukkanen (kd.) sekä eduskuntasihteeri Maria Aalto (ps.). Viestinviejinä toimivat Ehkäisevän päihdetyön verkoston puheenjohtaja Kriistina Hannula, Raittiuden Ystävät ry:n toiminnanjohtaja Marko Kailasmaa ja EHYT ry:n viestintäpäällikkö Päivi Tiittanen.

Pullopostia kansanedustajille –tempauksen viestejä päättäjille:

Ehkäisevä päihdetyö on säästöä tulevaisuuteen
Satsa på ungdomar
Turvatkaa päihdetyön monimuotoisuus
Nopea ratkaisu SOTE-uudistukseen
Ennaltaehkäisy säästää yhteiskunnan varoja
Ennaltaehkäisevään päihdetyöhön resursseja
Ehkäisevä päihdetyö säästää tulevaisuuteen euroina ja ihmishenkinä
Nuorille tekemistä ja tekemisen paikkoja
Ole esimerkkinä
Päihdepolitiikka pitkäjänteiseksi
Lisää rahaa terveydenhoitoon
Monipuolisia päihdepalveluita
Lapset ovat tulevaisuutemme, myös erityislapset
Mielenterveys ja päihdetyö – enemmän yhteistyötä
Tarvitaan aikaa kuntoutumiseen
Päihdepalvelut ei saa olla säätökohde
Rattijuopumuksen promilleraja laskettava 0,2:een
Muistakaa ikäihmisten ehkäisevä päihdetyö
Päihteistä aiheutuneet haitat otettava vakavasti
Hyvän elämän eväitä kaikille
Uskaltakaa tehdä päätöksiä, jotka tiedätte oikeiksi