Kontulan Elokolo on lopettanut toimintansa
Helsingissä sijainnut Kontulan Elokolo-kohtaamispaikka sulki ovensa vuoden 2024 lopussa. Lopettaminen johtui Kontulan Elokolon kävijämäärän ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n rahoituksen vähenemisestä.
”Tämä on ikävä asia, mutta onneksi Kontulan alueella on useita muita avoimia kohtaamispaikkoja, joten Elokolossa käyneet eivät jää tyhjän päälle”, sanoo EHYTin aikuistyön päällikkö Marika Vartiainen.
Elokolo toimi vuosina 2016-2023 kaupungin taloyhtiön tiloissa osoitteessa Kontulankaari 11. Vuoden 2024 ajan toimintaa jatkettiin Kidesäätiön tiloissa. EHYT ry haluaa kiittää kaikkia kävijöitään ja yhteistyökumppaneitaan, erityisesti Eloset ry:tä ja Kidesäätiötä, hyvin sujuneesta yhteistyöstä.
Helsingissä sijaitsevan Kallion Elokolon toiminta osoitteessa Kolmas linja 28 jatkuu entisellään: se on avoinna vuoden jokaisena päivänä.