Työpaikat

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on vähentää alkoholista, nikotiinista, huumeista ja pelaamisesta aiheutuvia haittoja. Kohtaamme ihmisiä oppilaitoksissa, työpaikoilla ja vapaa-ajan viettopaikoissa, tuotamme ja välitämme tietoa sekä luomme uusia toimintamalleja. THL myönsi vuoden 2023 Kansanterveyspalkinnon EHYTille merkittävästä työstä alkoholista, huumeista, nikotiinituotteista ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi ja kansanterveyden edistämiseksi.

Meidän noin 50 työntekijäämme ovat oman aihealueensa asiantuntijoita. Lisäksi meillä on noin 40 keikkakouluttajaa, jotka tekevät päihde- ja pelikasvatusta ympäri maan. Toimistomme sijaitsee Elimäenkadulla, Helsingin Vallilassa. Noin neljäsosa meistä työskentelee aluetoimistoissa ja Elokoloissa eri puolilla Suomea.

Haluamme, että työn ja perheen yhteensovittaminen sujuu meillä mutkattomasti. On kaikkien etu, että työ ja oma elämäntilanne lomittuvat hyvin yhteen. Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös panostamalla osaamisen kehittämiseen, hyvään johtamiseen, työterveyteen ja yhteishenkeen.

Julkaisemme tälle sivulle EHYTin avoimet työpaikat. Avoimet hakemukset ja kyselyt harjoittelupaikoista voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen ehyt@ehyt.fi.