Yksilönvapautta Minulle, kiitos!
Tässä yksi näkökulma suomalaiseen alkoholikeskusteluun, jossa painotetaan voimakkaasti yksilönvapautta. Vapautta edustaa alkoholin juominen ja vapauden mittarina toimii saatavuus: ”Juon, koska suomalainen kyttäys-, verotus- ja sääntelyhelvetti vituttaa äärettömästi. Mutta jos alkoholia saisi vapaasti, niin varmasti joisin sitä sivistyneesti. Kippis sille!”
Tämän moniäänisen joukon mukaan saatavuutta rajoittavat muun muassa raittiustahot, uskovaiset ja kukkahattutädit. Näkökulman mukaan suurin osa alkoholin kuluttajista on kunnollista väkeä, eikä joidenkin harvojen alkoholiongelma saa johtaa siihen, että alkoholia ei saisi myydä vapaasti.
Yksilönvapaus ymmärretään näin yksinomaan omaksi oikeudeksi kuluttaa. Mutta mitä muuta se voisi olla? Voisiko se olla pohdintaa siitä, mitä alkoholinkäytön arkipäiväistyminen aiheuttaa yksilöille, perheille ja muille yhteisöille? Tällöin oleellista on se, että lapsi voi odottaa bussipysäkillä ilman vieressä mekastavia, humalaisia aikuisia. Tai että ei tarvitse miettiä, selviääkö työtoveri töihin vai pitääkö tehdä hänenkin hommansa. Tai mihin voi mennä, kun puoliso on ottanut rähinäviinaa. Tai pääseekö päivystykseen, kun sen ovat kuormittaneet humalassa toikkaroineet, tavalliset työtä tekevät suomalaiset. Yksilönvapaus on paljon laajempi asia kuin se, että saako kaupasta 5,5 prosenttista olutta.
Asiaa voi myös tarkastella käänteisesti. Eli pohtia sitä, mitä hyötyä sääntelystä ja haittojen vähenemisestä on juuri minulle. Haittojen kustannukset jakaa aina koko yhteiskunta. Niinpä sääntely näkyy myönteisesti verotuksessa: jos haitat kasvavat yhteiskunnassa, niin rahaa on löydyttävä menoja paikkaamaan. Sääntely voi tarkoittaa myös esimerkiksi alhaisempia palvelumaksuja terveysasemalla ja vaikkapa sitä, että päivystykseen pääsee viikonloppuisin nopeasti ja vuoroaan voi odottaa rauhassa. Nämä eivät ole mitään pikkujuttuja.
Alkoholikulttuuri ei ole vain erikoisoluita tai viininmaistajaisia. Se on myös sitä, mitä me puhumme alkoholista ja mitä me ajattelemme siitä. Alkoholi on haluttu esittää symbolina vapaudelle, kaupunkikulttuurille, eurooppalaisuudelle – näkemättä mitä seurauksia alkoholilla on tai miksi sitä juodaan. Liberaali alkoholikulttuuri on typistetty koskemaan sääntelyyn liittyviä kysymyksiä. Tosiasiassa jos haluttaisiin olla aidosti liberaaleja, keskustelu sisältäisi alkoholikysymysten koko kirjon ja ymmärryksen.
Olisimmeko me jo valmiita alkoholikeskusteluun, jossa yksisilmäisyyden sijaan ymmärtäisimme yksilönvapauden laajasti? On syytä toivoa, että kansaa edustavat lainsäätäjät pohtivat alkoholikulttuuria päätöksenteossa monelta kantilta, eivätkä juutu heille hyvin tarjoiltuun ”yksilönvapauskeskusteluun”.
