Pohjois-Suomen Aluefoorumi

Tervetuloa mukaan EHYTin, jäsenyhdistysten ja vapaaehtoisten yhteiseen tilaisuuteen! Aluefoorumit ovat paikallistoimijoiden yhteistyön ja koulutuksen paikkoja.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry järjestää jäsenyhdistyksilleen tänä vuonna Aluefoorumitilaisuudet, jotka ovat olleet jo pari vuotta tauolla koronapandemian takia. Aluefoorumit ovat paikallistoimijoiden yhteistyön ja koulutuksen paikkoja.
Tänä vuonna Aluefoorumien teemana on ehkäisevän päihdetyön yhdistystoiminta tulevaisuudessa, johon Aluefoorumeissa pureudumme yhdistyksen käytännön toiminnan näkökulmasta. Tällä kertaa paneudumme siihen, miltä Savuton Suomi 2030 -tavoite näyttäisi yhdistyksen toiminnassa ja millaista ehkäisevän päihdetyön yhdistystoiminta on muuttuneessa toimintaympäristössä. Tilaisuuksiin on varattu runsaasti aikaa yhteiselle keskustelulle ja yhdistysten yhteistyön edistämiselle.
Aluefoorumeihin ovat tervetulleita EHYTin jäsenyhdistykset vapaaehtoisineen. Kustakin yhdistyksestä tilaisuuteen voi osallistua yhteensä kaksi henkilöä.
Pohjois-Suomen (Lappi, Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa) Aluefoorumi järjestetään lauantaina 1.10.2022 klo 12-16 Oulun kumppanuuskeskuksessa.
Päivän ohjelmassa:
12.00 Tervetulokahvit
12.15 Tilaisuuden avaus ja esittäytymiskierros
12.30 Savuton Suomi 2023 vapaaehtoisen silmin
13.30 Lounas
14.30 Yhdistystoiminta muuttuneessa toimintaympäristössä
15.30 Voimaannutaan yhdessä
15.45 Palautetta tilaisuudesta ja aikaa keskustelulle
16.00 Kotia kohti!
Ilmoittaudu mukaan 25.9.2022 mennessä tämän linkin kautta (Lyyti-linkki)
Lisätietoja:
