Länsi-Suomen aluefoorumi

Ihmisiä tapahtuman kahvitauolla.

Tervetuloa mukaan EHYTin, jäsenyhdistysten ja vapaaehtoisten yhteiseen kasvokkaiseen aluefoorumiin. Aluefoorumin tavoitteena on tarjota koulutusta sekä yhteistyön ja verkostoitumisen mahdollisuuksia jäsenyhdistyksille.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry järjestää jäsenyhdistyksilleen kasvokkaiset aluefoorumit vuonna 2023. Länsi-Suomen aluefoorumitilaisuus järjestetään Sokos Hotel Ilveksen tiloissa 17.-18.11.2023 Tampereella. 

Tänä vuonna aluefoorumien teemana on eri ikäryhmille suunnatut ehkäisevän päihdetyön toimivat menetelmät jäsenyhdistyksen toiminnassa. Lisäksi pureudumme alkoholipolitiikan ajankohtaisiin teemoihin. Työskentelemme yhdessä myös kampanjoihin sekä jäsenhankintaan liittyen. Tilaisuuksiin on varattu aikaa yhteiselle keskustelulle ja yhdistysten yhteistyön edistämiselle. 

Aluefoorumeihin ovat tervetulleita EHYTin jäsenyhdistykset vapaaehtoisineen sekä EHYTin luottamushallinto. Kustakin yhdistyksestä tilaisuuteen voi osallistua neljä henkilöä.  

EHYT kustantaa matkakulut aluefoorumeihin halvimman mahdollisen kulkuvälineen perusteella. Osallistujien toivotaan järjestävän kimppakyytejä. Ohjelman mukaiset ruokailut ja pitkämatkalaisten majoitus ovat osallistujille maksuttomia. 

Aluefoorumin virallinen osuus alkaa perjantaina 17.11. klo 18.30 ja päättyy lauantaina 18.11. noin kello 16.00. Lisäksi perjantaina on mahdollisuus vapaaehtoiseen järjestövierailuun noin kello 16 alkaen. 

Lämpimästi tervetuloa tapaamaan muita EHYTin jäsenyhdistyksiä ja työntekijöitä! 

Ilmoittautuminen 13.10.2023 mennessä tapahtuu tämän linkin kautta (Surveypal-lomake).

Ohjelma:

Perjantai 17.11.

15.00              Majoittuminen hotelliin

16.00–18.30   Vapaaehtoiset järjestövierailut Tampereen Elokoloon ja Järjestötalo Artteliin

19.00–21.00   Illallinen hotellin ravintolassa

Lauantai 18.11.

8.00-9.00         Hotelliaamiainen tarjolla kaikille

9.00-9.10         Tilaisuuden avaus, osastopäällikkö Jiri Sironen

9.10-9.40         Tullaan tutuiksi -esittäytymiskierros

9.40-10.30       Alkoholipolitiikan ajankohtaiset, keskustelua, toiminnanjohtaja Juha Mikkonen

10.30-10.45    Tauko

10.45-11.10    Toimintavinkit jäsenyhdistyksille lasten ja nuorten kohtaamiseen, Nuoret-osasto, keskustelua

11.10-12.00    Ilmiökahvila jäsenyhdistyksen toiminnassa

12.00-13.00    Lounas hotellin ravintolassa

13.00-15.30    Työpajat ja työskentelyn lomassa tauko, aiheina:

  • Jäsenhankinta ja yhdistyksen markkinointi
  • Nuoret ja ehkäisevä päihdetyö: miten voimme tehdä tätä työtä yhdistyksessämme?
  • Ikääntyneet ja ehkäisevä päihdetyö
  • Kampanjatyö EHYTin jäsenyhdistyksissä                 

15.30-16.00    Päätössanat

Lisätietoja

Anne Mikkola.

Mikkola Anne

Asiantuntija, Länsi-Suomi 044 055 9920
Katso henkilön esittely

Keskinen Jesse

Asiantuntija, Länsi-Suomi 050 571 4818
Katso henkilön esittely