Aluefoorumi Keski-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa

Tervetuloa mukaan EHYTin, jäsenyhdistysten ja vapaaehtoisten yhteiseen tilaisuuteen! Aluefoorumit ovat paikallistoimijoiden yhteistyön ja koulutuksen paikkoja.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry järjestää jäsenyhdistyksilleen tänä vuonna Aluefoorumitilaisuudet, jotka ovat olleet jo pari vuotta tauolla koronapandemian takia. Aluefoorumit ovat paikallistoimijoiden yhteistyön ja koulutuksen paikkoja.
Tänä vuonna Aluefoorumien teemana on ehkäisevän päihdetyön yhdistystoiminta tulevaisuudessa, johon Aluefoorumeissa pureudumme yhdistyksen käytännön toiminnan näkökulmasta. Tällä kertaa paneudumme siihen, miltä Savuton Suomi 2030 -tavoite näyttäisi yhdistyksen toiminnassa ja millaista ehkäisevän päihdetyön yhdistystoiminta on muuttuneessa toimintaympäristössä. Tilaisuuksiin on varattu runsaasti aikaa yhteiselle keskustelulle ja yhdistysten yhteistyön edistämiselle.
Aluefoorumeihin ovat tervetulleita EHYTin jäsenyhdistykset vapaaehtoisineen. Kustakin yhdistyksestä tilaisuuteen voi osallistua yhteensä kaksi henkilöä.
Aluefoorumi järjestetään keskiviikkona 12.10.2022 klo 12-16 Seinäjoen Järjestötalolla
Päivän ohjelmassa:
12.00 Lounas (Saavuthan ajoissa koska siirrymme Järjestötalolta lounasravintolaan)
12.30 Tilaisuuden avaus ja esittäytymiskierros
13.15 Savuton Suomi 2023 vapaaehtoisen silmin
14.15 Yhdistystoiminta muuttuneessa toimintaympäristössä
15.15 Voimaannutaan yhdessä
15.30 Palautetta tilaisuudesta ja aikaa keskustelulle
16.00 Kotia kohti!
Ilmoittaudu mukaan 4.10.2022 mennessä tästä: Lyyti-Linkistä
Lisätietoja:
