Pelaa paremmin, ole ihmisiksi

Jos pelaamiseen käyttää paljon aikaa, pelisuoritukseen vaikuttaa teknisten taitojen lisäksi myös pelaajan kunto ja hyvinvointi. Pitkät pelisessiot ilman taukoja heikentävä suoritusta ja kiristävät pinnaa. Väsyneenä harvoin tulee tehtyä hyviä päätöksiä. Riittävä palautuminen taukojen ja kunnollisen pelistä irrottautumisen avulla parantaa myös pelisuoritusta. Harva meistä on parhaimmillaan aamuyöstä, kun on tuijottanut ruutua monta tuntia putkeen

Itsestään huolehtiminen on tärkeä taito niin pelaajille kuin kaikilla muillekin. Tauot, hyvä ergonomia, kehonhuolto ja riittävä palautuminen vähentävät pelaamisesta ja istumisesta mahdollisesti aiheutuvia haittoja. Kohtuullinen ja muun elämän kanssa tasapainossa oleva pelaaminen tuo elämään lisäsisältöä ja edistää hyvinvointia.

Koska aina ei voi voittaa, pelit tuottavat välillä myös pettymyksiä. Oman joukkueen häviäminen ja tärkeän tehtävän epäonnistuminen harmittaa, joskus pettymystä on vaikea sulattaa. Pettymykset on opittava sietämään ilman raivonpuuskia tai epäasiallista käytöstä. Harmittaa saa, mutta muiden ei pidä siitä joutua kärsimään. Ei pelissä, eikä sen ulkopuolella.

Pelaamisen sosiaalisuutta on nykypäivänä vaikea ohittaa. Etenkin nuorille pelit ovat ennen kaikkea yhdessä tekemistä ja peleissä muodostuu monenlaisia sosiaalisia suhteita. Pelaamisen sosiaalisuus voi olla yhdessä tekemisen lisäksi keskenään kilpailua, tai esimerkiksi oman pelaamisen jakamista muille. Sosiaalisuus tuo mukanaan tarpeen vuorovaikutustaidoille. Yhteisen tavoitteen saavuttaminen vaatii yhteistyötä, sujuvaa kommunikointia ja luottamusta. Aivan kuten missä tahansa muussakin joukkuelajissa yhteishengellä ja sen luomisella on suuri merkitys lopputuloksen kannalta.

Muiden pelaajien huomioimisen ja kunnioittavan kohtelun pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta valitettavasti näin ei aina ole. Jokainen pelaaja on omalla toiminnallaan rakentamassa yhteistä ympäristöä, joko ystävällistä ja suvaitsevaa tai vihamielistä ja ulossulkevaa. Kumpaa sinä haluat rakentaa?

Miten sinä aiot pelata paremmin?

Kirjoittaja on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n erityisasiantuntija, joka peliviikon kunniaksi lupaa opetella häviämään tyynesti ja arvokkaasti. Tai ainakin kiroilla vähemmän.

Viikolla 46 (14.-20.11.2016) vietetään kansallista Peliviikkoa. Peliviikko on pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja. Tänä vuonna EHYT ry haastaa kaikki pelaamaan paremmin. Kyse ei ole ainoastaan teknisistä taidoista, vaan laajemmasta kokonaisuudesta, jossa pelaaminen lisää sekä pelaajan että ympäristön hyvää mieltä ja hyvinvointia. Hyvä pelikäytös, muiden huomioiminen ja itsestä huolehtiminen tekevät sinusta paremman pelaajan. Osallistu #pelaaparemmin –haasteeseen ja kerro muillekin miten aiot Peliviikolla tehdä toisin. Voit jakaa oman haasteesi valitsemallasi kanavalla (FB, YouTube, Twitter, Instagram jne.) käyttämällä tunnisteita #pelaaparemmin #peliviikko
Lisää tietoa Peliviikosta www.peliviikko.fi